Lomalle vai töihin? : työntekijöiden perusteet lähteä sesonkitöihin

Abstract
Matkailu on kasvanut maailmanlaajuisesti ja Suomessa merkittäväksi toimialaksi. Kasvaneen kilpailun vuoksi alalle tarvitaan enemmän työntekijöitä, ja työvoiman saannin ongelma on erityisesti sesonkiluonteisissa matkailukohteissa. Tämän tutkimuksen tavoitteena on löytää syitä, joiden vuoksi sesonkityöntekijät ovat lähteneet matkailukeskuksiin töihin ravintola-alalle. Tämän lisäksi selvitetään syitä palata uudelleen sesonkityöhön. Sesonkityöntekijöiden päätöksentekoa tarkasteltiin soveliaisuuden logiikan avulla, joka antoi sen tutkimiseen viitekehyksen. Tutkimus asettuu matkailualan keskusteluun koskien työnteon uudempia muotoja verrattuna perinteiseen vakinaiseen työsuhteeseen. Aikaisemmissa tutkimuksissa on tarkasteltu jonkin verran sesonkityöntekijöiden motiiveja lähdölle sekä erilaisia työntekijätyyppejä. Tämä tutkimus tuottaa uutta tietoa erityisesti työntekijöiden näkökulmasta ja näiden päätöksenteosta lähteä sesonkitöihin. Tutkimus on laadullinen, ja sen aineisto tuotettiin haastattelemalla seitsemää sesonkityöntekijää, jotka olivat olleet useampia vuosia sesonkitöissä. Kaikki haastateltavat olivat sesonkitöissä Ylläksen matkailukeskuksessa. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoituna teemahaastatteluina. Haastatteluaineiston analysoimiseen käytettiin sisällönanalyysiä ja teemoittelua. Tämä tutkimus vahvisti aikaisempien tutkimusten tulosta yhteisöllisyyden vaikutuksesta erityisesti palaamisessa sesonkitöihin uudestaan. Lisäksi tämän tutkimuksen perusteella havaittiin sesonkitöihin lähtijöillä elämänmuutoksen olevan tärkeä syy, joka sai heidät lähtemään sesonkitöihin. Sesonkityöntekijöillä havaittiin olevan samanlaisia syitä kuin alueen matkailijoilla, kuten harrastusmahdollisuudet ja luonto. Lisäksi uudestaan palaavilla sesonkityöntekijöillä oli havaittavissa emotionaalisen suhteen olemassaolo sesonkityön paikkaa sekä työpaikan ihmisiä kohtaan. Henkilöillä, jotka halusivat uran ravintola-alalla, kokivat urakehitysmahdollisuudet tärkeinä.
Main Author
Format
Theses Master thesis
Published
2020
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202005293565Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
License
In CopyrightOpen Access

Share