Työttömyysturvan sanktiot : asennetutkimus suomalaisten suhtautumisesta työstä kieltäytymiseen
Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, kuinka suomalaiset suhtautuvat työttömyysturvan sanktioihin tilanteissa, joissa työtön kieltäytyy työstä. Tutkimuskysymykseni ovat ”miten työttömyysturvan sanktiointiin suhtautuminen eroaa sukupuolten välillä?” ja ”millainen vaikutus muilla taustatekijöillä on työttömyysturvan sanktiointiin suhtautumisessa?”. Tutkin sanktiointihalukkuutta sukupuolen lisäksi muilla taustatekijöillä, joiden on aiemmissa tutkimuksissa havaittu vaikuttavan työttömyysturvaa tai hyvinvointivaltiota koskeviin mielipiteisiin. Tutkimusaihe liittyy aktiiviseen työvoimapolitiikkaan, joka on 1990-luvun laman jälkeen korostanut työvoiman tarjontaa ja työttömyysturvan vastikkeellisuutta.
Tutkimuksen aineiston muodostaa European Social Survey 2016 -kyselytutkimus, josta olen valinnut tutkimukseeni työttömyysturvan sanktioita käsittelevät kysymykset. Tutkimuksen analyysimenetelminä käytän khiin neliö -testiä ja moniluokitteluanalyysia (MCA). Tutkin khiin neliö -testillä sukupuolten välistä asenne-eroa sanktioihin, minkä jälkeen tutkin moniluokitteluanalyysilla muiden taustatekijöiden vaikutusta sanktiointiasenteisiin.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että naiset kannattavat työttömyysturvan sanktioita enemmän kuin miehet. Vastaajan poliittinen suuntautuminen on taustatekijöistä sanktiointihalukkuutta selittävin tekijä. Poliittisesti oikealla olevat kannattavat sanktioita enemmän kuin poliittinen vasemmisto. Nuorimmat eli 1990-luvulla syntyneet sekä vanhimmat eli ennen 1940-lukua syntyneet kannattavat sanktioita muita ikäluokkia enemmän. Työmarkkina-aseman vaikutus sanktiointihalukkuuteen jää pienemmäksi kuin aiemmissa tutkimuksissa. Työttömyyttä kokeneet ja todennäköisen työttömyysuhan alla olevat näyttävät kuitenkin suhtautuvan sanktioihin kielteisemmin kuin vakaassa työtilanteessa olevat. Vastaajat kannattavat eniten nuorten aikuisten työttömyysturvan sanktioita. Sen sijaan pienen lapsen yksinhuoltajan sanktioihin suhtaudutaan kielteisemmin.
Tutkimuksen tuloksista voidaan päätellä, että suomalaiset kannattavat työvelvoitetta työttömyysetuuksien vastaanottamiseksi. Vastaajan arvot ja intressit vaikuttavat vastaajan sanktiointihalukkuuteen. Poliittinen suuntaus edustaa vastaajan arvoja ja ikäluokka vastaajan intressejä. Työttömyysturva ei kuulu nuorimpien eikä vanhimpien ikäluokkien intresseihin. Tutkimus ei kyennyt selittämään mistä sukupuolten välinen asenne-ero johtuu. Sanktiointihalukkuuteen näyttää vaikuttavan paljon yksilöllisiä tekijöitä, joita tutkimus ei tavoittanut.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Työmarkkinatuki ja nuorten syrjäytyminen - havaintoja vuoden 1997 uudistuksesta
Seppälä, Ville (2013)Vuosien 1996 ja 1997 aikana työttömyysturvan osana olevaa työmarkkinatukea muutettiin alle 25-vuotiaiden ammattikoulua käymättömien nuorten kohdalta. Työmarkkinatuen ehdoksi asetettiin työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin ... -
Pääministeri Juha Sipilän hallituksen aktiivisen työvoimapolitiikan linja
Nieminen, Joel (2018)Pääministeri Juha Sipilän hallituksella (2015) on ollut jokseenkin kunnianhimoisia tavoitteita työllisyystason nostamiseen ja työttömyyden vähentämiseen liittyen. Se on kautensa aikana toimeenpannut monia politiikkatoimenpiteitä, ... -
Aktiivimallin lyhyt historia : diskurssianalyyttinen tutkimus
Palvalin, Annukka (2020)Tämä pro gradu -tutkielma tarkasteli työttömyysturvan aktiivimallia koskevia diskursseja sanomalehden mielipidekirjoituksissa. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, millaista ajallista muutosta mielipidekirjoitusten ... -
Voisiko Tanskan työllisyysmalli tuoda joustavan työn mahdollisuudet myös Suomeen?
Kivipelto, Minna (Sininauhaliitto, 2024) -
Pitkäaikaistyöttömien nuorten asemoituminen työttömyysturvalaissa säädettyihin velvoitteisiin
Ylistö, Sami (Nuorisotutkimusseura, 2022)Tässä artikkelissa tarkastellaan, miten pitkäaikaistyöttömät nuoret asemoivat itsensä työttömyysturvalain työttömiä koskeviin yleisiin velvoitteisiin. Aineistona on 25 jyväskyläläisen pitkäaikaistyöttömän nuoren ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.