"Hoitaja se oli pesijä, se oli lääkitsijä, se oli pappi" : hoitohenkilökunnan muistot Harjamäen mielisairaalasta työyhteisönä vuosina 1960-1997

Abstract

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen vuosina 1926–1997 toiminnassa olleiden Harjamäen A- ja B-mielisairaaloiden hoitohenkilökunnan muistoja sekä muistamista. Selvitän, minkälaista oli työskennellä noissa mielisairaaloissa 1960- ja 1990-lukujen välisenä aikana. Tutkimuksen kantavia teemoja ovat hoitohenkilökunnan alalle suuntautuminen, hoidon ja hoitokäytänteiden muutokset, hoitohenkilökunnan ja potilaiden väliset sekä sairaalan henkilökunnan väliset vuorovaikutussuhteet ja sairaalan sulkeminen.

Tämä tutkimus on muistitietohistoriaa. Muistitieto edustaa tässä tutkimuksessa paitsi metodia myös lähdettä. Tutkimuksen alkuperäislähteet koostuvat suullisesta ja kirjallisesta muistitiedosta sekä arkistolähteistä. Suullista muistitietoa edustavat Harjamäen sairaalassa työskennelleiden hoitohenkilökunnan jäsenten haastattelut ja kirjallista muistitietoa vuonna 2015 julkaistu Harjamäki muistoissamme -muistelmateos. Arkistolähteinä hyödynsin sairaaloiden vuosikertomuksia sekä tiedostuslehteä.

Suurin osa muistelijoista aloitti työuransa Harjamäessä kouluttamattomana harjoittelijana tai vipparina, ja sai sen myötä kimmokkeen hakeutua alalle. Opiskeluiden jälkeen moni palasi Harjamäkeen. Harjamäessä vallitsi tiukka sairaalahierarkia, jonka mukaan määräytyivät esimerkiksi työtehtävät. Vuosien saatossa sairaalahierarkia kuitenkin murtui. Mielisairaanhoito kehittyi 1900-luvun loppupuolella merkittävästi. Uusista hoitomuodoista tehokkaimmiksi koettiin etenkin omahoitajajärjestelmä, erilaiset terapiat sekä uudet lääkkeet. Terapioiden yleistymisen myötä myös henkilökunnan hyvinvointiin alettiin kiinnittää huomiota, minkä seurauksena työnohjaus yleistyi.

Harjamäen sairaala oli tiivis yhteisö, merkittävä osa henkilökunnasta asui sairaalan alueella. Jopa vuosia kestäneiden hoitojaksojen myötä potilaat ja henkilökunta oppivat tuntemaan toisensa hyvin. Potilaiden ja hoitohenkilökunnan välille syntyi ystävyys- sekä rakkaussuhteita, vaikka liiallinen tuttavallisuus potilaiden kanssa olikin kiellettyä. Vastaavasti hoitohenkilökunta joutui kohtaamaan työssään myös väkivaltaa sekä potilaiden itsetuhoisuutta.

Psykiatrisen hoitojärjestelmän rakennemuutos laitoshoidosta kohti avohoitoa vaikutti myös Harjamäen sairaalan toimintaan: 1960-luvulla sairaalassa oli yhteensä 907 sairaspaikkaa, 1980-luvun lopulla alle neljäsataa. Sairaalan sulkeminen vuonna 1997 merkitsi suuria muutoksia paitsi potilaille myös henkilökunnalle. Kaikille työntekijöille pyrittiin löytämään uudet työpaikat, osa muistelijoista lähti opiskelemaan ja osa vaihtoi muille aloille.