Lukiolaisten tavoiteorientaatioiden ja itsetunnon yhteys koulu-uupumukseen

Abstract
Koulu-uupumus on vakava ongelma, josta kärsii noin 10 prosenttia nuorista. Tässä tutkimuksessa selvitin lukiolaisten tavoiteorientaatioiden yhteyttä koulu-uupumukseen sekä sitä, suojaako hyvä itsetunto mahdollisesti koulu-uupumukselta. Tutkimus on osa pitkittäistutkimusta Finnish Educational Transitions Studies (FinEdu), jossa oppilaita tutkittiin yläasteen 9. luokalta lukion 3. luokalle asti. Tutkimukseni otokseen kuului 614 lukion toisen vuoden oppilasta. Tutkimus toteutettiin vuoden 2004 tammikuussa. Tutkimusmenetelminä käytin korrelaatiokertoimia ja hierarkkista regressioanalyysia. Aineisto analysoitiin SPSS-ohjelman versiolla 24. Tässä tutkimuksessa oppilaiden tavoiteorientaatiot jaettiin neljään luokkaan: tehtäväorientaatio, suorituslähestymisorientaatio, suoritus-välttämisorientaatio ja tehtävien välttämisorientaatio. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että huoli omasta menestymisestä ja arvostelun kohteeksi joutumisesta (suoritus-välttämisorientaatio) olivat yhteydessä koulu-uupumukseen. Myös opiskelutehtävien välttely oli yhteydessä koulu-uupumukseen. Oppilaat, jotka ovat orientoituneet välttämään tehtäviä, eivät pitäneet opiskelua mielekkäänä, mikä on huolestuttavaa heidän tulevaisuuttaan ajatellen. Heikko itsetunto oli yhteydessä koulu-uupumukseen, mutta tutkimuksessa ei löydetty hyvän itsetunnon koulu-uupumukselta suojaavaa vaikutusta. Sisäinen motivaatio ja opiskeluun sitoutuminen (tehtäväorientaatio) olivat yhteydessä vähäiseen koulu-uupumukseen. Tutkimuksen tulosten perusteella olisi tärkeää innostaa oppilaita oppimisesta sinänsä eikä kannustaa vain hyvään suoriutumiseen, ja oppilaiden itsetuntoa tulisi vahvistaa keskittymällä heidän vahvuuksiinsa arvostelun sijaan.
Main Author
Format
Theses Master thesis
Published
2019
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202004092710Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
License
In CopyrightOpen Access

Share