Genre analysis of contemporary horror movie trailers
Abstract
Elokuvatrailerit ovat tärkein ja näkyvin mainonnan muoto uusille elokuville. Trailerit ovat yleensä n. 2.5 minuutin mittaisia mainosvideoita, joihin on koottu yhteen mainostettavan elokuvan parhaiten myyviä ominaisuuksia. Elokuvan osia editoidaan yhteen montaasiksi, jonka tavoitteena on saada ihmiset kiinnostumaan tulevasta elokuvasta ja näin maksimoida kyseisen elokuvan kaupallinen menestys. Elokuvatrailerin tärkeimpiä osa-alueita elokuvan mainostamiselle ovat ääni, ”tähdet” (esim. näyttelijät), sekä elokuvan tarina ja genre.
Kyseisestä aiheesta on vain vähän tutkimusta, erityisesti genreanalyysin keinoin. Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää tarkemmin elokuvatrailereille ominaisia piirteitä, keskittymällä 2017 vuonna julkaistujen kauhuelokuvien mainontaan. Kauhuelokuvien trailereita tutkittiin genreanalyysin keinoin, keskittyen edellä mainittuihin trailereiden tärkeimpiin ominaisuuksiin. Tutkielmassa analysoitiin kymmentä traileria ja näiden pohjalta kehitettiin kolmevaiheinen elokuvatrailerin rakenne ja kuvattiin kunkin vaiheen ominaisuuksia.
Tutkimuksen tuloksena saatiin selville, että lähes kaikki tutkitut trailerit noudattivat samanlaista kaavaa ja hyödynsivät samankaltaisilla tavoilla mm. ääntä, editointia ja viittauksia elokuvan tekijöihin. Trailereiden välillä havaittiin myös eroja mm. elokuvan tarinaan ja genreen viittaamisessa sekä musiikin käytössä. Tutkimuksen tulokset antoivat hyvän yleiskuvan nyky-kauhuelokuvien trailereista ja niiden rakenteesta sekä elokuvatrailereista yleensä.
Main Author
Format
Theses
Bachelor thesis
Published
2019
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202003022232Käytä tätä linkitykseen.
Language
English