Sunnuntailapsia ja lapsuudettomia : lapsuuden merkityksiä suurten ikäluokkien elämäntarinoissa

Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan lapsuuskokemusten merkityksiä suurten ikäluokkien edustajien omaelämäkerrallisissa kirjoituksissa. Tutkielmassa tarkastellaan lapsuudesta kerrottuja kokemuksia ja niiden merkityksiä myöhemmissä elämänvaiheessa. Tutkielman teoreettinen tausta rakentuu lapsuuteen, elämänhallintaan ja narratiivisuuteen liittyvistä teemoista. Tutkielma on toteutettu narratiivisena analyysina, jossa elämäkerrallisista tarinoista on tunnistettu lapsuutta ja sen vaikutuksia kuvaavia narratiiveja. Analyysin perusteella löytyivät onnellisen ja vaikean lapsuuden narratiivit sekä muutos- ja pysyvyysnarratiiveja, joista on muodostettu lapsuusmerkityksiä kuvaavia tyyppitarinoita. Onnellisen lapsuuden kokemuksissa välittyivät rakkauden ja välittämisen kokemukset. Vaikean lapsuuden kokemuksissa puolestaan kaltoinkohtelun, suuren vastuunoton ja hylätyksi tulemisen teemat olivat keskeisiä. Tyyppitarinoiden kautta tulee näkyväksi lapsuuskokemusten merkitys myöhemmissä elämänvaiheissa. Esimerkiksi Sunnuntailapsen onnellisuus jatkui aikuisuudessa siinä missä menneisyys-tyyppitarinoissa lapsuuden vaikeudet jatkuivat myös läpi elämän. Muutostarinoissa vaikean lapsuuden kokemuksista irtauduttiin ja aikuisuuteen liittyi kokemus elämänhallinnasta. Sosiaalityön näkökulmasta tämän tutkielman tärkein sanoma on lapsuuden merkityksen ymmärryksen vahvistaminen. Lapsuudet ovat läsnä sosiaalityön kaikissa kohtaamisissa. Tämän tutkielman perusteella ajattelen, että lapsuustarinan ymmärtäminen voi olla hyödyllistä elämän solmukohtia oikoessa sekä ylisukupolvisten ongelmien periytymistä ehkäistessä.