Golfin oppiminen ja opettaminen : tehtäväopetuksen ja video-opetuksen vertailu
Abstract
Golfin pelaaminen vaatii jo perustasolla hyvää silmä-käsi- koordinaatiota. Pelaajan on hallittava teknisesti useamman tyyppisiä lyöntejä. Pelaajalle opetetaan alussa golfin perustaitoja. Pelaaja oppii toistojen kautta jonkin verran, mutta opettajan laadukkaassa ohjauksessa ja esimerkiksi videopalautteella saavutetaan parempia tuloksia lyhyemmässä ajassa. Tehokas oppiminen edellyttää erityisesti aloittelijalta palautteen saamista ja kykyä arvioida omia suorituksiaan. Opetuksen tehostamiseksi on tarvetta tutkia minkälaisilla opetusmenetelmillä saavutetaan parhaita tuloksia.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kahden golfiin liittyvän opetusmenetelmän tehokkuutta aloitteleville pelaajille. Menetelmät olivat tehtäväopetus ja video-opetus. Menetelmiä sovellettiin golfin yhdessä peruslyönneistä, chip-lyönnissä.
Tutkimukseen osallistui kuusi Kalajokilaakso Golfin alkeiskurssille osallistunutta henkilöä, joille tutkimuksen tekijä opetti golfin alkeet. Opetusjakso testeineen kesti kuukauden, jonka aikana kurssilaisten oppimista mitattiin neljällä aiheeseen soveltuvalla testillä. Testit olivat chippi nurmelta, chippi kovalta alustalta, chippi esteen yli ja chippi silmät kiinni.Tutkimuksessa selvitettiin oppimisen etenemistä video- opetusryhmässä ja tehtävä- opetusryhmässä. Lisäksi tutkija-opettaja havannoi toimintaa ja piti päiväkirjaa.
Kaikkien kurssilaisten chip-lyönti kehittyi neljän viikon aikana huomattavasti. Kummankin ryhmän testitulokset kehittyivät lineaarisesti ja ryhmien välinen testitulosten kokonaispistemäärä ero video-opetusryhmän hyväksi säilyi saman suuruisena. Neljässä eri testipisteessä syntyi ryhmissä eroavaisuuksia, joista merkittävimmät olivat silmät kiinni lyödessä ja esteen ylittämisessä. Silmät kiinni testauspaikalla tehtäväopetusryhmä sai kehitystä lähtötasoon verratuna erityisen paljon; 0,7 pisteestä 8 pisteeseen. Myös video- opetusryhmä kehittyi paljon; 2 pisteestä 9 pisteeseen. Esteen ylittämisessä video-opetusryhmä onnistui säilyttämään alkutestissä havaitun johtonsa myös lopputesteissä suvereenisti. Huomion arvoista tällä suorituspaikalla oli, että pallo oli saatava lyönnissä ilmaan ja näin ollen onnistuneen ja epäonnistuneen lyönnin ero korostui. Näin ollen onnen osuus tuloksessa pieneni.Tutkija-opettajan havaintojen mukaan monet muutkin tekijät, kuten ryhmän yhteishenki ja kannustus olivat yhteydessä oppimiseen ja testitilanteissa toimimiseen.
Tämän lyhyen opetus- ja tutkimusjakson perusteella voidaan todeta, että menetelmien vertailua voisi olla hedelmällistä tutkia laajemmalla otoksella ja mahdollisesti pidemmällä aikavälillä. Tässä tutkimuksessa sekä video-opetus että tehtäväopetus osoittautuivat tehokkaiksi opetusmenetelmiksi.
Main Author
Format
Theses
Master thesis
Published
2020
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202001081092Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish