Käsityksiä itsensä johtamisesta ja sen kehittämisestä ketterässä ohjelmistokehityksessä

Abstract
Työelämä elää murrosta ja muuttuu monella alalla koko ajan yhä itseohjautuvammaksi. Työntekijöiltä edellytetään kykyä johtaa itseään ja myös eri mediat ovat tarttuneet enemmän aiheeseen ja alkaneet kirjoittamaan siitä. Ohjelmistokehityksessä tiimien autonomia ja itseohjautuvuus ovat korostuneet ketterien kehitysmenetelmien yleistymisen myötä viimeisen muutaman vuosikymmenyksen aikana. Vaikka ketterän ohjelmistokehityksen ytimessä ovat autonomiset tiimit ja yksilöiden itseohjautuvuus, niin yksiöiden itsensä johtamista ketterässä ohjelmistokehityksessä ei ole juurikaan tutkittu. Tässä tutkimuksessa käytettiinkin tapaustutkimusstrategiaa ja tutkittiin itsensä johtamista ketterässä ohjelmistokehityksessä siitä lähtökohdista, että mitä itsensä johtaminen ketterässä ohjelmistokehityksessä tarkoittaa ja kuinka sitä voitaisiin mahdollisesti kehittää. Tutkimuksen aineisto kerättiin haastattelemalla neljästä erikokoisesta suomalaisesta ketterää ohjelmistokehitystä harjoittavasta yrityksestä kahta eri työntekijää. Tutkimuksen tulokset ja johtopäätökset tuovat esiin mielenkiintoisia havaintoja ja auttavat ymmärtämään ilmiötä paremmin sekä avaavat uusia jatkotutkimusaiheita. Itsensä johtamista pidetään tärkeänä ketterässä ohjelmistokehityksessä, mutta käsite itsessään voi tarkoittaa eri asioita eri ihmisille. Varsinaisesti itsensä johtamista ei tueta tai siitä ei juurikaan puhuta yrityksien sisäisessä dialogissa. Erilaisia tutkimuskirjallisuuteen perustuvia itsensä johtamisen strategioita ei hyödynnetä kovinkaan tavoitteellisesti tai systemaattisesti yksilöiden arjessa henkilöiden- ja tiimin suorituskyvyn parantamiseksi. Jos yksilöiden kyvykkyyttä johtaa itseään halutaankin kehittää, niin tulee aluksi luoda yhteinen organisaatiota ja tiimiä koskettava ymmärrys siitä, mitä itsensä johtaminen ”meille” tarkoittaa. Lisäksi tulee kehittää yksilöiden tietotaitoja sekä kokeilla ja arvioida erilaisten itsensä johtamisen strategioiden ja toimintatapojen vaikutuksia organisaation, tiimien ja yksilöiden toimintaa. Vaikka tämä tutkimus auttaa ymmärtämään ilmiötä paremmin, niin tarvitaan kuitenkin lisää jatkotutkimusta aiheesta.
Main Author
Format
Theses Master thesis
Published
2019
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201912195445Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
License
In CopyrightOpen Access

Share