Asiakkaan monet osallistumisen muodot sosiaalityössä : kirjallisuuskatsaus sosiaalityön tutkimukseen
Authors
Date
2019Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Osallisuus on keskeinen arvo suomalaisessa yhteiskunnassa. Osallisuus nähdään keinoksi torjua köyhyyttä, ehkäistä syrjäytymistä ja vähentää eriarvoisuutta. Perustuslaki ja kuntalaki velvoittavat julkista valtaa edistämään yksilöiden osallistumismahdollisuuksia. Myös sosiaalialan eettiset periaatteet sisältävät osallisuuden. Sosiaalityön arjessa asiakkaiden tasavertainen toimijarooli ja todelliset vaikuttamismahdollisuudet eivät kuitenkaan ole itsestäänselvyys.
Tutkielmani tehtävänä on tutkia sosiaalityön asiakkaiden osallisuutta sosiaalityön tutkimuksessa. Tutkimuksessa osallisuutta tarkastellaan asiakkaan osallisuutena omassa asiakasprosessissaan sekä sosiaalialan tutkimuksen toteutuksessa. Tutkimukseni on metatutkimusta sosiaalityön tutkimuksesta. Tutkimuksen aineiston muodostavat 29 suomalaista tieteellistä artikkelia tai niihin rinnastettavaa kirjoitusta, jotka perustuvat sosiaalityön asiakassuhdetta tai asiakastyötä käsittelevään tutkimukseen. Aineisto on koottu systemaattisella kirjallisuuskatsauksella ja analysoitu aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla. Tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä toimivat osallisuuden ja osallistumisen käsitteet.
Analyysini perusteella sosiaalityön asiakkaat osallistuivat asiakasprosessiinsa aktiivisesti monin eri tavoin. Aineistosta ei kuitenkaan voinut tehdä päätelmiä siitä, olivatko asiakkaat osallisia omassa asiakasprosessissaan, koska osallisuus edellyttäisi tutkimuksessa käytetyn määritelmän mukaisesti asiakkaan osallistumisen vaikuttavan asiakasprosessin kulkuun. Tutkimuksessa kävi ilmi, että asiakkaat ovat osallistuneet tutkimusten tekemiseen myös tavanomaista osallistumista laajemmin, minkä tulkitsin kertovan asiakkaiden aktiivisesta osallistumisesta tutkimusprosessiin. Löysin myös kuvauksia asiakkaan osallisuudesta tutkimusprosessiin, mutta löytämäni osallisuuden kuvaukset keskittyivät harvoihin artikkeleihin.
Tutkimukseni perusteella voidaan päätellä, että sosiaalityön asiakkaat osallistuvat omaan asiakasprosessiinsa aktiivisesti yllättävän monin eri tavoin. Asiakkaiden osallistumista ja osallisuutta vahvistettaessa tutkimuksessa havaittu aktiivisen osallistumisen monipuolisuus ja monimuotoisuus on tärkeää huomioida. Tutkimukseni toinen tärkeä päätelmä on, että asiakkaan osallistumisen ja erityisesti osallisuuden vahvistamiselle sosiaalialan tutkimuksessa olisi tilaus. Asiakkaiden tiiviimpi osallistuminen tutkimuksen tekemiseen toisi monipuolisempaa tietoa sosiaalityöstä ja sosiaalityön asiakassuhteesta. Tutkimus voisi täyttää asiakkaille merkityksellisen tutkimustiedon aukkoja ja tarjota mahdollisuuden kokea osallisuutta yhteiskunnallisen tutkimuksen tekemisessä kohteena olemisen sijaan.
...
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29105]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Medikalisaatiokritiikki sosiaalityössä : katsaus teoriaan ja sosiaalityön tutkimukseen
Tuohino, Eino (2017)Suomalaisessa (terveys)sosiaalityön tutkimuksessa medikalisaatio eli yhteiskunnan lääketieteellistyminen ei ole ollut tyypillinen keskustelunaihe. Tutkimuksessani paikkaan puutetta tarkastelemalla anglosaksisissa sosiaalityön ... -
Fysioterapeuttien käsitykset asiakaslähtöisyydestä aikuisen asiakkaan fysioterapiakontekstissa : järjestelmällinen kirjallisuuskatsaus ja metasynteesi
Utecht, Mikko (2022)Asiakaslähtöisyys-termille ei ole olemassa yhtä yleistä määritelmää terveyspalveluissa, joka soveltuisi kaikkiin palvelutilanteisiin. Asiakaslähtöisyys voidaan tämän vuoksi ymmärtää eri tavoin eri yhteyksissä. Samanaikaisesti ... -
Näyttöön perustuvat käytännöt sosiaalityössä : systemaattinen kirjallisuuskatsaus
Toivonen, Tarja (2021)Sosiaalityön käytännön tulisi perustua tutkimuksissa todettuun tieteelliseen näyttöön. Kiinnostus ja myös vaatimukset sosiaalityön näyttöön perustuvaan käytäntöön nousevat sekä sosiaalityöstä professiona että sosiaalityöstä ... -
Kohtaaminen ja vuorovaikutus sosiaalityössä : asiakkaan oikeus hyvään kohteluun
Virtanen, Liisa (2021)Tässä kandidaatintutkielmassani tarkastelen kohtaamisen ja vuorovaikutuksen merkitystä sosiaalityössä. Tarkoituksena on tuoda esille asiakkaan näkökulmaa siitä, millaisia merkityksiä kohtaamis- ja vuorovaikutustilanteilla ...