Data-analytiikan hyödyntäminen osana tilintarkastusta

Abstract
Data-analytiikasta on muodostunut tilintarkastuksessa viime vuosina kehitysalue, johon suuret tilintarkastusyhteisöt tekevät jatkuvasti merkittäviä investointeja. Vaikka tilintarkastusyhteisöjen tarkastus on muuttunut näennäisesti teknologisempaan suuntaan, eivät tarkastusmenetelmät ole silti merkittävästi kehittyneet johtuen muun muassa tiukasta lainsäädännöstä sekä tilintarkastusstandardeista. Tämän tutkimuksen tavoitteena olikin löytää keinoja data-analytiikan tehokkaaseen hyödyntämiseen osana tilintarkastusta huomioiden samalla lainsäädännön ja standardien asettamat rajat. Tutkimusmenetelmänä käytettiin laadullista haastattelututkimusta. Aineistona käytettiin viittä teemahaastattelua, joissa haastateltiin suurten tilintarkastustoimistojen data-analytiikan asiantuntijoita sekä auktorisoituja tilintarkastajia. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys sisätää tilintarkastuksen teoriaa, tilintarkastukseen sekä kirjanpitoon kohdistuvaa lainsäädäntöä, tutkimuksen kannalta olennaisen yrityksen sisäisten prosessien viitekehyksen COSO:n ja COBIT:n sekä data-analytiikan määrittelyä. Tutkimusten tulosten perusteella data-analytiikka on merkittävä investointien kohde suurissa tilintarkastusyhteisöissä, mutta sillä ei ole vielä vakiintunutta roolia tilintarkastusprosessissa vaan se nähdään lähinnä lisätyökaluna. Aiemmin yhtenä rajoittavana tekijänä on ollut datan saatavuus asiakkaalta, mutta tänä päivänä tietoyhteyksien parantuessa data on usein helposti saatavilla suoraan asiakkaan järjestelmistä. Data-analytiikan nähdään tuovan tarkastukseen hyötyjä lähinnä laatu- ja kattavuusmielessä. Sen sijaan tehokkuushyötyjä dataanalytiikasta ei haastattelujen perusteella merkittävästi saada johtuen siitä, että analyysit räätälöidään usein asiakaskohtaisesti. Lisäksi data-analyysiosaamista tulisi kehittää tulosten perusteella erityisesti tilintarkastajien keskuudessa sen sijaan, että analyysit tehtäisiin tilintarkastustiimien ulkopuolella, mikä saattaa johtaa tulevaisuudessa tilintarkastajan osaamisprofiilin merkittävään muutokseen.
Main Author
Format
Theses Master thesis
Published
2019
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201911144864Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
License
In CopyrightOpen Access

Share