Muutokseen liittyvät yliopiston terveystieteiden koulutushallinnon henkilöstön puhetavat

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli tutkia ja tuottaa uutta tietoa siitä, miten suomenkielisten yliopistojen (n= 5) terveystieteiden opettajakoulutuksen koulutushallinnon henkilöstö puhuu osaamiseen liittyvästä muutoksesta koulutuksen kehittämisen tuomat haasteet huomioiden ja minkälaisia identiteettejä puhetavoista muodostuu. Tutkimus pohjautuu valtakunnalliseen ”Osaavat opettajat yhdessä!” -terveystieteiden opettajakoulutuksen ja sosiaali-, terveys- ja kuntoutusalan opettajien täydennyskoulutuksen uudistamiseen tähtäävään hankkeeseen. Aineistona tässä tutkimuksessa oli kolme yliopistojen koulutushallinnon henkilöstön ryhmäkeskustelua ja kaksi yksilöhaastattelua. Litteroitu aineisto analysoitiin diskurssianalyysillä; aineiston teemoittelu, aineistossa toistuvat tavat puhua muutoksesta ja lopulta muutospuheessa rakentuneiden puhetapojen ja identiteettien kokoaminen. Tämä sopi hyvin tutkimuksen tarkoitukseen: kielellisen, sosiaalisessa kontekstissa muodostuneiden puhetapojen esiin saamiseen. Muutospuheen aineistolähtöisen analysoinnin tuloksena syntyi viisi eri puhetapaa: mahdollisuuspuhe, epävarmuuspuhe, kiinnostuneisuuspuhe, passiivisuuspuhe ja tutkijapuhe. Lisäksi puhetavoista rakentui kustakin puhetavalle tyypillinen identiteetti. Näitä olivat: mahdollisuuksien näkijä muutoksessa, epävarma muutoksen vastaanottaja, kiinnostunut ja luottavainen kehittäjä, itsensä ulkopuolistaja sekä omaan ammattitaitoon viittaava järkevä asiantuntija. Tutkimuksessa mikään puhetavoista ei noussut toista näkyvämmäksi, vaan jokaista puhetapaa esiintyi paitsi kaikissa haastatteluteemoissa, myös jokaisessa erillisessä haastattelussa. Puheen monisyisyys näkyi siinä, että puhetavassa saattoi esiintyä täysin vastakkaista puhetapaa. Tulosten perusteella puhe terveystieteiden opettajakoulutuksen osaamiseen liittyvästä muutoksesta näyttäytyi moninaisena – siitä puhuttiin sekä positiivisena mahdollisuutena että negatiivisempana epävarmana ilmiönä. Yliopiston terveystieteiden opettajakoulutusta ei olla Suomessa diskurssianalyysin keinoin tutkittu. Aiheen tutkiminen on tärkeää paitsi yliopiston terveystieteiden koulutuksen kehittämisen, johtamisen ja päätöksenteon näkökulmasta, myös sitä kautta, että koulutushallinnon henkilöstön ymmärrys opettajien työnkuvasta, kehittymismahdollisuuksista sekä roolista muutoksen tekijänä tulisi selkeämpi kuva.