Katutaiteen merkitys luovana ja sosiaalisena toimintana erityistä tukea tarvitseville lapsille
Abstract
Katutaidetoiminta on taiteen tuottamisen keinona hyvin tuore. Graffitien laillistamisen myötä sen suosio on kasvanut yhä nuorempien taiteen tekijöiden keskuudessa. Suosiosta huolimatta vain harva on päässyt toteuttamaan lasten
kanssa graffitimaalausta, eikä sen hyötyjä ja antia ei ole vielä kasvatustieteiden
näkökulmasta tutkittu. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella lasten
vuorovaikutuksen keinoja katutaidetyöpajan toiminnan aikana.
Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jonka aineisto kerättiin
havainnoinnilla. Havainnoinnin tueksi katutaidepajat videokuvattiin. Tutkimuksen aineisto on kerätty erään keskisuuren kaupungin koulussa toteutetussa
graffitityöpajassa. Havainnointi koostui kahdesta 45 minuuttia kestävästä graffitityöpajasta, johon osallistui 8 peruskoululaista. Aineiston keruu tapahtui keväällä 2019. Aineistoa litteroitiin ja analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin.
Tutkimuksen tulosten mukaan kannustus, positiivinen palaute ja
ohjeet tekniikasta nousivat esiin ohjaajan aloitteista. Lasten aloitteiden kautta
voidaan nähdä sekä graffitimaalaukseen liittyvää pohdintaa että epävarmuutta,
innostusta ja oman toiminnan sanoittamista. Lapsen toimijuuden tukeminen,
aikuisen ja lapsen kohtaaminen sekä kannustava puhe ovat ensiarvoisen tärkeässä asemassa tässä tutkimuksessa.
Main Author
Format
Theses
Bachelor thesis
Published
2019
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201910284629Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish