In educational institutions, extensive documentation is conducted in order to plan pedagogical practices and support. However, documentation is not always a neutral and harmless practice, as it has potentially far-reaching and problematic consequences. Moreover, it is a process of creating and maintaining institutional realities such as responsibilities and rights. Based on the recommendations of developing functional pedagogical documents, multi-faceted and multi-voiced information about children’s strengths, interests, and needs for support as well as specific, measurable objectives and rigorously recorded measures of support are described as vital in meeting child’s needs, along with continuous assessments. However, in practice, pedagogical documents typically problematize the child by describing the child’s need for support as an individual matter, and the role of pedagogy and professional responsibility remains weak. This research aims to provide knowledge about the functions, co
ntents, and linguistic features of pedagogical documents in early childhood education and care (ECEC). In the inspection of the longitudinal document data (N = 312) from 108 Finnish children, the question of how well the documents meet the national regulations and research-based recommendations for drafting educationally meaningful pedagogical documents is discussed. In the analysis, Maurizio Ferraris’ theory of documentality is used to observe in what sense the documents can be seen as weak or strong in orientating ECEC practices. Moreover, the positions of children, parents, and professionals are investigated. The results illustrate that the documents are strong in problem-based descriptions of children’s needs for support and in professional dominance in planning, but weak in guiding the systematic development of pedagogy. Documents typically position children in troubled positions and label parents as informants lacking power to influence. To summarize, documents meet the recommendations and legislative requirements relatively poorly and consequently remain simple gateways to categorizing children instead of serving as cornerstones supporting their wellbeing, growth, and learning.
...
Pedagogisia asiakirjoja käytetään kasvatusinstituutioissa pedagogisten toimintatapojen ja tuen suunnittelun välineenä. Dokumentaatio ei ole kuitenkaan neutraali ja harmiton käytäntö, vaan sillä voi olla kauaskantoisia ja ongelmallisiakin seurauksia. Dokumentoimalla paitsi kuvataan myös tuotetaan ja ylläpidetään institutionaalista todellisuutta, kuten lasten ja aikuisten vastuita ja oikeuksia. Tutkimusperustaiset suositukset lapsen pedagogisten asiakirjojen laadinnasta korostavat monipuolisen ja moniäänisen tiedon tärkeyttä. Lapsen systemaattisen tukemisen lähtökohtana tulisi olla vahvuudet, kiinnostuksen kohteet ja tuen tarpeet samoin kuin yksityiskohtaiset ja mitattavissa olevat tuen toteuttamisen kuvaukset sekä jatkuva tuen toimivuuden arviointi. Käytännössä pedagogiset asiakirjat saattavat kuitenkin luoda lapsesta ongelmallista kuvaa kuvaamalla tuen tarpeita ainoastaan lapsen sisäisinä ominaisuuksinaan ja jättämällä pedagogiikan ja ammattilaisten vastuun sivurooliin. Tämä tutkimus
pyrkii tarjoamaan tietoa dokumentaation funktioista, sisällöistä ja kielellisistä piirteistä varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen kontekstissa. Pitkittäisen, 108 suomalaiselta lapselta kerätyn dokumenttiaineiston (N = 312) diskursiivisen tarkastelun pohjalta selvitetään, miten hyvin pedagogiset asiakirjat vastaavat kansallisia ja kansainvälisiä ohjeistuksia sekä tutkimusperustaisia suosituksia asiakirjojen laadinnasta. Lisäksi tutkitaan lapsille, huoltajille ja ammattilaisille rakentuvia positioita asiakirjoissa sekä hyödynnetään tulosten tulkinnassa Maurizio Ferrariksen (2013) dokumentalismin teoriaa (documentality theory) heikoista ja vahvoista dokumenteista. Tutkimustulosten mukaan pedagogiset asiakirjat toimivat vahvoina dokumentteina tuen tarpeiden ongelmakeskeisessä kuvaamisessa ja suunnittelun ammattilaisjohtoisuuden vahvistamisessa sekä heikkoina dokumentteina systemaattisen tuen suunnittelun takaamisessa. Lapset asemoidaan asiakirjoissa tyypillisesti haastaviksi ja huoltajat esitetään lähinnä tiedonlähteinä, joilla ei ole todellista valtaa vaikuttaa lapsen tuen suunnitteluun. Yhteenvetona todetaan, että asiakirjat vastaavat verrattain heikosti ohjeistuksia ja tutkimusperustaisia suosituksia. Tästä johtuen pedagogiset asiakirjat jäävät enemmän lasten luokittelun välineiksi kuin lapsen oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin systemaattisen tukemisen pohjaksi.
...
