”Ostaako ministeri suomalaista?” : eduskunnan ja Euroopan parlamentin keskustelut maatalouspolitiikasta

Abstract
Tutkielmassa tutkitaan modernia maatalouspolitiikan puhetta parlamentaarisessa retoriikassa. Aineistona ovat kaksi maatalouspolitiikkaa käsittelevää parlamentin keskustelua eduskunnasta ja Euroopan parlamentista. Vaikka niissä käsitellään maataloutta eri lähtökohdista, ne tarjoavat mahdollisuuden tutkia maatalouspuhetta Suomessa ja EU:ssa. Lähestymistavat aineistoon ovat retoriikan teoria ja parlamentaarisen puheen tutkimus. Maatalouspolitiikan retoriikassa on kyse siitä, miten maataloudesta argumentoidaan ja millaisia sisältöjä argumenteissa on. Aineiston omalaatuinen piirre on yksimielinen linja maatalouden tukemisesta, mistä tutkielma etsii myös erimielisyyksiä. Maatalous on muuttunut viimeisen sadan vuoden aikana radikaalisti, kun ihmiset ovat muuttaneet maaseudulta kaupunkeihin. Erityisesti Suomessa muutos oli suurta 1960-70-luvuilla. Tämä on johtanut siihen, että ennen elinkeinon suurelle osalle taannut työ on muuttunut tukien varassa toimivaksi julkisen hyvän tuottajaksi. Maataloudella on kuitenkin erityisasema yritystoimintana, koska se liittyy moneen asiaan, kuten ruokaan, turvallisuuteen, ympäristöön, eläimiin ja maaseutuun. Yksi erityinen kiinnostuksen kohde on turvallisuuden ja ruokaturvan käyttö keskusteluissa, koska usein toistuva argumentti jokaisen maan oman maatalouden ylläpidon puolesta on huoltovarmuuden ylläpito. Keskusteluissa ei kyseenalaisteta maatalouden roolia huoltovarmuuden takaajana, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Havainto turvallisuuspuheen painotuksesta on, että mitä enemmän turvallisuutta painotetaan, sitä ehdottomammin tuetaan maatalouden tukijärjestelmää. Aiemmin suomalaista maatalouspuhetta on tutkinut Hilkka Vihinen tutkielmassaan suomalaisista puolueohjelmista ja komiteamietinnöistä vuosilta 1960-1980. Tämä tutkielma päivittää maatalouspolitiikan retoriikan tutkimusta 2010-luvulle ja sen avulla voi nähdä, miten puhe on muuttunut yli 20 vuoden aikana. Selkein muutos tässä ajassa on maatalouden roolin korostuminen eläinten hyvinvoinnissa ja ympäristöasioissa, eli kestävän kehityksen arvojen korostuminen. Maatalouden toimijat kannattavat kestäviä arvoja ja niitä korostamalla puolustavat maatalouden tukijärjestelmää.
Main Author
Format
Theses Master thesis
Published
2019
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201909264261Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
License
In CopyrightOpen Access

Share