Tietämättömän graduntekijän oppitunti : tutkielma Jacques Rancièren tasa-arvon metodista pedagogiikan kontekstissa

Abstract

Tämä tutkielma tarkastelee ranskalaisajattelija Jacques Rancièren (1940–) ajatuksia tasa-arvosta pedagogiikan kontekstissa. Työssään Rancière on paikantanut länsimaisessa ajattelussa virheellisen uskomuksen älyjen eriarvoisuuteen. Tähän uskomukseen nojaava tyhmentävä pedagogiikka sekä läpikotaisin “pedagogisoitunut” yhteiskunta lannistaa ihmisiä ja estää oman älyn käyttämistä. Yhteiskunnan eriarvoiset jakolinjat ovat siten Rancièren mukaan suurilta osin juuri kasvatuksen aikaansaamia. Ratkaisuksi Rancière tarjoaa egalitaristista tasa-arvon metodia.

Metodissa tasa-arvo otetaan kaiken ajattelun ja toiminnan lähtökohdaksi. Tasa-arvo tulee verifioitavaksi käytännössä ja nykyhetkessä tasa-arvon teoilla. Pedagogiikan kontekstissa metodi kulminoituu älyjen tasa-arvon verifioimiseen eli intellektuaaliseen emansipaatioon. Intellektuaalinen emansipaatio tähtää oman älyn herättämiseen ihmisessä itsessään. Se vaatii ensinnä älyjen tasa-arvon perinpohjaista ymmärtämistä ja toisaalta sen näkemistä ja näyttämistä, mitä näillä yhdenvertaisilla älyillä voidaan saada aikaan.

Rancièren tavoin tämä tutkielma johtaa ruohonjuuritason pedagogiikasta havaintoja, jotka koskevat kasvatuksen ja politiikan filosofiaa. Kriittisen teorian perinteeseen nojaten tutkielmaan sisältyy teoreettisen tarkastelun lisäksi käytännön interventio: toimintatutkimus, jonka menetelmänä toimii autoetnografia. Toimintatutkimuksen autoetnografinen raportti tarkastelee kirjoittajan omaa opettamista ja opettajuutta filosofiakerhossa, jossa pedagogiikan lähtökohtana oli Rancièren älyjen tasa-arvon periaate.

Tutkielma yhtyy Rancièren ajatuksiin, joiden mukaan tasa-arvoa ja intellektuaalista emansipaatiota estää puutteellinen usko omaan älyyn ja sen tasavertaisuuteen muiden kanssa. Tämä usko ohjaa myös opettajuutta. Älyjen tasa-arvoon perustuva pedagogiikka on toimintatutkimuksen perusteella vaativa tavoite, mutta se ei tarkoita opettajuuden hylkäämistä vaan uudelleenarviointia. Tutkielman perusteella Rancière tarjoaa hyvän pohjan lähestyä opettamista ja oppimista lähtökohtaisesti inhimillisenä ja tasa-arvoisena toimintana.

This thesis studies the thoughts of Jacques Rancière (1940–) concerning equality in the context of pedagogy. In his work, Rancière locates in Western thought a false belief in what he calls ‘inequality of intelligences’. According to Rancière, this belief leads to stultifying pedagogy and in a thoroughly pedagogicized, hierarchical society. In Rancière’s account, the unequal divisions in society are largely due to education. More so, stultifying pedagogy withers people down by preventing the usage of one’s own intelligence.

As a solution Rancière offers an egalitarian method of equality. In the method of equality, equality is concerned axiomatic and taken as a starting-point to all action. Equality is therefore verified in practice and at present. In the context of pedagogy, the method culminates in the verification of equality of intelligences, which Rancière calls intellectual emancipation. Intellectual emancipation aims in awakening the power of intelligence in oneself. It requires understanding of the equality of intelligences and seeing and showing what can be done under this presupposition.

Like Rancière, this research starts from the root-level of pedagogy to study political philosophy and the philosophy of education. Leaning to modern critical theory, this study includes a practical intervention to equality: an action-study. Method of the action-study is critical autoethnography. The autoethnographic text tells a story of writer’s own teaching in a lower secondary school philosophy club, where equality of intelligences is taken as a pedagogical starting-point.

This research agrees that the belief of inequality of intelligences lies in the background of learning and teaching. In an unequal society, the equality of intelligences is a demanding principle to comprehend. Rancière’s method requires the re-evaluation of the role of the teacher in education. This research concludes that Rancière offers a fruitful reference to critically re-establish the role of the teacher in education and furthermore, to examine teaching and learning as fundamentally equal and human actions.