Varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijoiden näkemyksiä ammatillisesta sitoutumisesta koulutuksen aikana
Päivämäärä
2019Tekijänoikeudet
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijoiden ammatillista sitoutumista vahvistavia ja heikentäviä tekijöitä koulutuksessa ja sen ulkopuolella. Tarkoituksena oli tunnistaa koulutuksen aikaiset ammatilliseen sitoutumiseen yhteydessä olevat tekijät ja ne huomioimalla edistää varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijoiden ammatillisen sitoutumisen rakentumisprosessia.
Tämän laadullisen tutkimuksen aineistonkeruumenetelmänä toimivat parihaastattelut, jotka toteutettiin puolistrukturoiduin teemahaastatteluin. Haastattelut analysoitiin käyttämällä teoriasidonnaista sisällönanalyysia. Informanteiksi valikoituivat Jyväskylän yliopiston 3. vuosikurssin varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijat (n=12).
Tutkimustuloksissa selvisi, että suurin osa koulutuksen sisäisistä tekijöistä sekä vahvistavaa että heikentävää ammatillista sitoutumista. Tällaisia tekijöitä olivat opintojaksot, ohjatut harjoittelut, opettajat, kontaktiopetus sekä opiskelukaverit. Merkittävin koulutuksen sisäinen vahvistava tekijä oli kuitenkin opintojaksot ja niiden sisällöt. Merkittävimmäksi heikentäväksi tekijäksi osoittautui vähäinen käytännönläheisyys. Koulutuksen ulkopuoliset ammatilliseen sitoutumiseen yhteydessä olevat tekijät liittyivät yhteiskuntaan, ammattiin ja yksilöön. Merkittävimmin sitoutumista vahvistavana nähtiin omat kokemukset ammatista, kun taas kokonaisvaltainen resurssipula heikensi sitoutumista merkittävimmin.
Tulokset osoittavat, että koulutuksen ulkopuoliset tekijät olivat useimmin yhteydessä opiskelijan ajatuksiin omasta ammatillisesta sitoutumisesta. Koulutuksen sisäiset tekijät olivat puolestaan merkittävämmin yhteydessä opiskelijoiden opintoihin sitoutumiseen kuin laajemmin ammatilliseen sitoutumiseen. Jatkossa olisi siis merkityksellistä tutkia, onko opiskelijoiden opintoihin sitoutuminen myöhemmin yhteydessä heidän ammatilliseen sitoutumiseen.
...


Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [25552]
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijoiden käsityksiä uravalintansa syistä ja opintoihin sitoutumiseen liittyvistä tekijöistä
Leppämäki, Harri (2021)Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ja tunnistaa varhaiskasvatuksen opettajaksi opiskelevien uravalintaan liittyviä syitä ja varhaiskasvatuksen opettajankoulutuksessa opintoihin sitoutumiseen liittyviä tekijöitä. Lisäksi ... -
Opettajaopiskelijoiden reflektointiosaamisen kehittäminen
Kostiainen, Emma; Aalto, Eija; Hiljanen, Mikko; Tallavaara, Riitta (Yliopistopedagogiikan asiantuntija- ja yhteistyöverkosto Peda-forum, 2023)Reflektointi on olennainen opettajan ammatillisen kehittymisen osaamisalue, johon tulisi harjaantua jo opettajaksi opiskelun aikana. Sen avulla haastetaan arkiajattelua sekä kehitetään erittelykykyä ja ymmärrystä opetus- ... -
Varhaiskasvatuksen opettajien kokemuksia työhön sitoutumisesta induktiovaiheessa
Tuunanen, Viola (2023)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaiset tekijät induktiovaiheessa olevat varhaiskasvatuksen opettajat kokevat merkityksellisinä työhön sitoutumisessaan (work commitment). Tämä tutkimus on toteutettu ... -
Opettajaopiskelijoiden toimijuuden kokemukset varhaiskasvatuksen yliopisto-opinnoissa
Seppälä, Pinja (2022)Tässä tutkimuksessa selvitettiin opettajaopiskelijoiden toimijuuden kokemuksia yliopisto-opinnoissa. Tutkimuksen tavoitteena oli lisätä ymmärrystä siitä, minkälaisista tekijöistä toimijuuden kokemukset muodostuvat ja ... -
Varhaiskasvatustaustaisten luokanopettajien kokemuksia ammatillisesta osaamisesta ja sen kehittymisestä
Holopainen, Heidi; Päivinen, Emmi-Maria (2020)Yhteiskunnan jatkuvat muutokset asettavat uusia vaatimuksia opettajan työlle ja osaamiselle. Laajat vaatimukset luovat uusia tarpeita opettajan ammatillisen osaamisen kehittymiselle. Opettajan ammatilliselle osaamiselle ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.