“Kaiken maailman ilmastopakolaisia” : asiantuntijoiden käsityksiä ilmastopakolaisuuden suhteesta muuttoliikkeeseen Pohjois-Afrikan ja Afrikan sarven alueella

Abstract
Tässä tutkielmassa käsitellään asiantuntijoiden käsityksiä Pohjois-Afrikan ja Afrikan sarven alueen ilmastopakolaisuudesta. Ilmastopakolaisuudella tarkoitetaan pakotettua maahanmuuttoa, johon vaikuttaa ilmastonmuutoksen vaikutukset tai luonnonkatastrofit, joiden vuoksi henkilö joutuu pakenemaan elinkelvottomaksi muuttuneesta ympäristöstä tilapäisesti tai pysyvästi. Ilmastopakolaisuus on käsitteenä noussut esille tiedeyhteisössä ilmastonmuutoksen myötä erityisesti 2000-luvulla. Ilmastopakolaisuuteen liittyvien ongelmien, kuten käsitteen määrittelemättömyyden ja kansainvälisessä laissa ilmenevän tunnistamattomuuden, vuoksi on tutkimus ollut määrällisesti vähäistä ja tutkimustulokset kiisteltyjä. Tutkimukseni tavoitteena on ollut tavoittaa alan asiantuntijoiden käsityksiä ilmastopakolaisuudesta ilmiönä ja sen merkityksestä olemassa olevaan muuttoliikkeeseen sekä siihen vaikuttaviin taustasyihin Pohjois-Afrikan ja Afrikan sarven alueella. Tutkielman aineisto perustuu asiantuntijahaastatteluihin. Haastatteluaineisto on kerätty haastattelemalla neljää eri asiantuntijaa, joiden asiantuntijuus kohdistui pakotetun maahanmuuton ja/tai ilmastonmuutoksen ympärille. Aineiston analyysin metodina on sisällönanalyysi, jonka avulla olen analysoinut haastatteluja teoriaohjaavasti. Tutkielman teoreettinen viitekehys pohjautuu keskeisimpiin käsitteisiin, joista tärkeimmät ovat Afrikan diaspora, ilmastopakolaisuus ja pakotettu maahanmuutto. Haastatteluiden avulla pyrin selvittämään kuinka asiantuntijat kokevat ilmastopakolaisuuden oman asiantuntijuutensa kautta, sekä miten he kokevat ilmastonmuutoksen osana pakotettua maahanmuuttoa. Aineistossa nostetaan esille ilmastopakolaisten asema kansainvälisessä laissa ja asiantuntijoiden ajatukset ilmastopakolaisten oikeudelliseen asemaan liittyviin kysymyksiin, sekä keinoihin hidastaa ilmastopakolaisuuden ilmiön kehitystä osaksi uutta Afrikan diaspora aaltoa. Tutkimuksessa tulee esille, kuinka ilmastopakolaisuuden ilmiö edellyttää sen tunnistamista kansainvälisessä laissa ilmastopakolaisten suojelun parantamiseksi sekä käsitteen määrittelyä, joka mahdollistaa yhtenäisen tutkimuksen ja vaihtoehtoisten ratkaisujen tuottamisen tieteellisellä tutkimuksella. Ilmastonmuutoksen suhdetta hitaasti kehittyviin muutoksiin, kuten kuivuuteen, ei voida vielä tieteellisesti täysin todistaa. Siksi adaptaation merkitys ihmisten selviytymisen kannalta nousee tärkeäksi. Ilmaston rooli tulevaisuuden muuttoliikkeeseen tulee olemaan suuri.
Main Author
Format
Theses Master thesis
Published
2019
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201906042908Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
License
In CopyrightOpen Access

Share