Varhaiskasvattajien odotuksia pienen lapsen sopeutumisesta päiväkoti-instituutioon

Abstract
Päiväkoti-instituution toimintakulttuuri ja lapsiin kohdistetut odotukset eroavat niistä kulttuurisista toimintamalleista, joita lapsi kohtaa kotonaan. Näin ollen siirtymä kotoa päiväkotiin edellyttää lapselta sopeutumista muutoksiin kulttuurisissa tavoissa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisena sopeutuminen päiväkotiin näyttäytyy ja millaisia odotuksia varhaiskasvattajilla on alle puolitoistavuotiaina varhaiskasvatuksen aloittaneiden lasten sopeutumisesta päiväkoti-instituutioon. Tutkimus toteutettiin osana kahta laajempaa tutkimushanketta: Lapsen siirtymä kotihoidosta alle kolmivuotiaiden päiväkotiryhmään, joka kuuluu Jyväskylän yliopistossa toteutettavaan Lasten polut varhaiskasvatuksessa -pilottihankkeeseen, sekä Lasten siirtymät varhaiskasvatuksessa -hanke, joka puolestaan kuuluu laajempaan kansainväliseen Social and emotional experiences in transition through the early years -tutkimusprojektiin. Tutkimuksen aineistona toimivat varhaiskasvattajien haastattelut noin neljän kuukauden kuluttua alle puolitoistavuotiaan lapsen varhaiskasvatuksen aloituksesta. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavaa laadullista sisällönanalyysiä hyödyntämällä. Varhaiskasvattajien odotukset lapsen päiväkotiin sopeutumisesta liittyivät Alasuutarin ja Markströmin (2011) mukaisesti päiväkodin arkikäytäntöihin ja päiväkodissa toimimiseen, lapsen ja kasvattajien välisiin suhteisiin sekä lasten keskinäisiin suhteisiin. Varhaiskasvattajien puheesta löytyi kuvausta lapsen sopeutumisesta, huolta lapsen sopeutumisesta sekä odotuksia ja toiveita koskien lapsen sopeutumista päiväkotiin. Kasvattajat tarkastelivat pienten lasten sopeutumista suhteessa lapsen iän ja kehitystason mukaisiin odotuksiin, mutta myös suhteessa isompiin päiväkotilapsiin kohdistettuihin odotuksiin sekä päiväkoti-instituution sujuvaan toimintaan. Mahdolliset sopeutumisen haasteet ja takapakit nähtiin luonnollisina ja ymmärrettävinä, mutta toisaalta myös huolta aiheuttavina. Sopeutumisen nähtiin olevan vahvasti kontekstiin, arjen eri tilanteisiin sekä tehtyihin tulkintoihin sidonnaista.
Main Author
Format
Theses Master thesis
Published
2019
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201905272834Use this for linking
Language
Finnish
License
In CopyrightOpen Access

Share