Vienankarjalaisen Uuden testamentin sanaston yhtäläisyyksiä nykysuomen sanaston kanssa

Tutkimuksen aiheena ovat vienankarjalan murteelle käännetyn Uuden testamentin (Uuši Šana 2011) sanaston yhtäläisyydet nykysuomen sanaston kanssa. Kun aunuksenkarjalan murteelle käännetyssä Uudessa testamentissa (Uuzi Sana 2003) on hyödynnetty runsaasti sekä karjalan erilliskehityksen aikana syntynyttä sanastoa että venäläisiä lainasanoja, vienankarjalaiseen käännökseen on niiden sijaan usein valittu sana, jolla on vastine nykysuomessa. Tämän perusteella tutkimuksen kohteena ovat vienankarjalaisessa Uudessa testamentissa (= UT) käytetyt suomen kanssa yhteistä alkuperää olevat sanat sekä mahdolliset suomalaiset lainasanat ja merkityslainat. Tutkimuksen aineistona on yhdeksän vienankarjalaisen UT:n kirjaa, joiden sanastoa on vertailtu aunuksenkarjalaisen UT:n sanastoon. Kun vienankarjalassa on esiintynyt sana, jolla on vastine nykysuomessa mutta jota samassa kohdassa aunuksenkarjalaisessa UT:ssa vastaa nykysuomalaisittain vieras sana, vienankarjalaisen sanan esiintyminen on tarkistettu ensiksi etymologisista sanakirjoista ja sen jälkeen Karjalan kielen sanakirjasta (= KKS). Tutkimusmetodi on asettanut analyysille kuitenkin rajoitteensa: koska kaikkia sanoja ei syystä tai toisesta välttämättä ole mainittu sanakirjoissa, analyysissä voi puhua ainoastaan mahdollisista lainasanoista ja merkityslainoista. Nykysuomen kanssa yhteistä alkuperää olevia sanoja aineistossa on runsaasti (173), ja ne ovat viestin kannalta keskeisiä. Varsinkin verbit ilmaisevat usein henkistä tai hengellistä toimintaa tai kokemusta. Mahdollisesti suomesta karjalaan lainattuja sanoja aineistossa on 47. Niistä 14:n lainautuminen suomesta karjalaan on mainittu etymologisissa sanakirjoissa. Uudemmille mahdollisille lainasanoille tyypillistä on ensinnäkin se, että niille näyttäisi otetun mallia suomenkielisestä UT:n käännöksestä. Useimmiten tällainen sana on johdos, jota ei vielä ole KKS:ssa (mm. avuššuš, käršivällini, lempie, luotettava, palkita, rissitty, rohkistua) mutta joka Vienan Karjalassa lienee ymmärretty tutun kantasanan avulla. On mahdollista, että nämä sanat on luotu erityisesti UT:n käännöstä varten, eli niitä ei murteessa ole aikaisemmin ollut käytössä. Toiseksi lainasanojen joukossa on suomessa tyyliltään arkisina pidettyjä sanoja (mm. juštih, hokšata, homma, meininki, sortti, tykätä), jotka ovat lukijoille todennäköisesti olleet jo tuttuja suomalaisvierailijoiden puheesta. Vienankarjalan kirjakieli näyttää siis saaneen vaikutteita nykypuhesuomesta, mihin vaikuttanee ainakin osin Suomeen ja suomalaisuuteen liitetty prestiisi. Aineistosta löytyneet merkityslainat (mm. kaštuo, henkivalta, pyhitteä, šovittua) näyttävät puolestaan liittyvän pääasiassa kristilliseen kielenkäyttöön, ja niiden joukossa on myös muutama käännöslaina (mm. kirjakiärö, šurmanisku, uhrileipä, valtaissuin, villipeto). Käännöstyötä näyttää yleisesti ohjanneen ajatus äidinkielen merkityksestä hengellisten ilmiöiden ymmärtämisessä ja kokemisessa, ja periaatteen käytännön toteuttaminen on samalla ollut uhanalaisen kielen aktiivista elvytystyötä.