'They are totally everyday stuff' : teachers' perspectives on using video games in the language classroom

Abstract
Videopelien pelaamisen kasvu on ollut viime vuosina räjähdysmäistä ja sen suosio kasvaa edelleen. Pelaaminen onkin sukupuoleen tai ikään katsomatta yksi suosituimmista ajanviettotavoista, ja se on noussut vahvasti perinteisen viihteen, kuten elokuvien, rinnalle. Pelit tarjoavat mahdollisuuden oppia vierasta kieltä oppilaille tutulla ja luonnollisella tavalla. Pelitutkimus on alana suhteellisen tuore, joten uusien tutkimusten tekeminen on tärkeää, jotta ymmärretään pelien hyöty mm. kielen oppimisessa. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää opettajien asenteita ja kokemuksia videopelien käytöstä osana kielten opetusta. Samalla pyritään kartoittamaan peliopetuksen nykytilaa Suomessa ja havaitsemaan sen hyötyjä sekä haittoja. Tutkimus toteutettiin haastatteluin, joihin osallistuneet kaksi opettajaa työskentelevät Keski-Suomessa sekä yläkoulussa, että lukiossa. Tulokset analysoitiin kvalitatiivisin menetelmin. Tutkimuksesta käy ilmi, että opettajat käyttävät pelejä säännöllisesti osana opetusta, sillä niiden on havaittu motivoivan sekä auttavan oppilaita keskittymään. Varsinkin pojat hyötyvät peliopetuksesta, sillä sen on havaittu parantavan heidän oppimistuloksiaan. Opetuksessa käytetyt oppimispelit ovat kuitenkin yksinkertaisia verrattuna oppilaiden vapaa-ajalla pelaamiin peleihin, mikä vähentää oppilaiden kiinnostusta oppimispelejä kohtaan. Tutkimuksesta käy myös ilmi, että uudella opetussuunnitelmalla ei ollut vaikutusta pelien käyttöön opetuksessa, vaan uusia metodeja, kuten pelejä, on otettu käyttöön opetuksessa jo aikaisemmin. Jatkossa tutkimusta voisi laajentaa koskemaan koko Suomea, ja haastatella useita eri opettajia yleistettävämpien tutkimustulosten saamiseksi. Jatkotutkimus voitaisiin toteuttaa myös kvantitatiivisin menetelmin, jolloin saataisiin kattava tilastollinen kuva peleistä kielenoppimisen välineenä.
Main Author
Format
Theses Bachelor thesis
Published
2019
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201905152574Käytä tätä linkitykseen.
Language
English
License
In CopyrightOpen Access

Share