Alkoholismista toipuminen AA:n toveriseurassa : kokemuksia vertaistuen merkityksistä
Tämän tutkimuksen aiheena on alkoholismista toipuminen vertaisryhmässä. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisia merkityksiä toipuvat itse antavat vertaisryhmälle, sekä saamalleen muutoksen aikaiselle vertaistuelle. Tutkimuksen aineisto koostuu AA:n Ratkaisu-lehdessä julkaistuista AA:n toveriseuran jäsenten selviytymistarinoista. Tutkimukseni on narratiivinen tutkimus, ja tutkimusaineistoa analysoin aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimus nostaa esiin tutkittavan äänen, sekä hänen tunteensa, toimintansa ja kokemuksensa.
Tutkimustulokset osoittavat vertaistuella olleen tärkeä rooli toipumisessa. Tutkimusaineistosta on selkeästi nähtävissä se, miten monen alkoholismista kärsivän juomisajan loppuaikaan sisältyi voimakkaita häpeän ja syyllisyyden tunteita. Toipuneet pitävät tärkeänä sitä, että vertaisryhmän muut jäsenet hyväksyvät heidät omana itsenään. Toipumisen myötä menneisyys ei enää määritä ihmisen käsitystä itsestään, ja myös anteeksi antaminen itselle, sekä muille on mahdollistunut. Toipujat kuvaavat, miten häpeän, syyllisyyden ja salaisuuksien kantaminen on saattanut olla esteenä toipumiselle, mutta niiden ääneen kertomisen myötä vapautumisen saavuttaminen mahdollistui, kuten myös ihmisarvon takaisin saaminen. Toipujat kuvaavat, miten toisten vertaisryhmän jäsenten tarinan kuunteleminen, ja oman tarinan läpikäynti useita kertoja, on ollut avain elämän selkiytymiselle ja ajatusmallien muokkautumiselle. Toipujat kuvaavat, miten he juomisaikana kokivat yksinäisyyttä ja toivottomuutta, mutta ryhmään liittymisen myötä saivat elämäänsä yhteenkuuluvuutta ja tukea. Toipujat kuvaavat vertaistoiminnan tuovan sisältöä elämään, ja monelle toipujalle merkittävä hetki on ollut se, kun on kyennyt olemaan hyödyksi toiselle vertaisryhmän jäsenelle.
Tutkimustulosteni perusteella näen keskeisenä julkisten päihdepalveluitten haasteena sen, ettei niihin nykyisellään ole juurikaan sisällytetty vertaistoimintaan painottuvaa palvelumuotoa, eikä myöskään pitkäaikaista tukimuotoa, jossa tuen saanti olisi toipujalle riittävän intensiivistä. Tutkimustulokset osoittavat, että alkoholismin aiheuttamiin monisyisiin ongelmiin tarvitaan intensiivistä, pitkäaikaista ja vastavuoroista tukea.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Vertaistuen merkitys päihderiippuvuuden hoidossa Minnesota-hoitoyhteisössä
Simenius, Lotta (2022)Tämän Pro Gradu- tutkielman aiheena on päihderiippuvuudesta toipuvien henkilöiden subjektiiviset kokemukset vertaistuesta Minnesota-hoitoa toteuttavassa Maivita Oy:n päihdehoitolaitoksessa. Tutkimuksen tarkoituksena on ... -
Päihdeperheiden kokemuksia lastensuojelun palvelujärjestelmässä : raitistuneiden vanhempien kertomuksia päihderiippuvuudesta ja siitä, miten heidän perheensä tulivat autetuiksi
Klankki, Juhani (2018)Tutkimuksessa tarkastellaan päihdeperheiden kokemuksia lastensuojelun palvelujärjestelmissä. Tutkimuskysymys on seuraava: miten lastensuojelu kykenee huomioimaan päihdeperheiden ongelmat ja miten se kykenee tukemaan näiden ... -
Spontaanisti sekä AA:n avulla päihdeongelmasta selvinneiden riippuvuus- ja toipumiskokemukset
Salmela, Maria (2019)Päihderiippuvuus tarkoittaa, että ihmisellä on pakonomainen ja hallitsematon tarve päihteiden käyttämiseen. Riippuvuuden muodostumiseen voivat vaikuttaa niin fyysiset, psyykkiset, sosiaaliset kuin yhteiskunnallisetkin ... -
”Paras terapiamuoto“ : vertais- ja ammatillisen tuen merkitys juomisen hallinnassa
Kirkonpelto, Heidi (2014)Alkoholin suuri kulutus on merkittävä osa kulttuuriamme ja sen ongelmakäytöstä aiheutuvista haitoista kärsii enemmistö väestöstämme. Haitoista kärsivät inhimillisesti ja taloudellisesti käyttäjä, ... -
Nuorten aikuisten kokemuksia lapsuudesta alkoholiperheessä elämisestä
Maaniemi, Marika (2019)Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää 18- 30- vuotiaiden nuorten aikuisten kokemuksia ja kokemia tunteita lapsuuden alkoholiperheestä. Aikaisempi tutkimus osoittaa alkoholiperheen lapsen kasvun olevan normaalista ...