Show simple item record

dc.contributor.advisorKiili, Johanna
dc.contributor.authorEronen, Erika
dc.date.accessioned2019-03-25T10:52:17Z
dc.date.available2019-03-25T10:52:17Z
dc.date.issued2019
dc.identifier.urihttps://jyx.jyu.fi/handle/123456789/63252
dc.description.abstractArvioiden mukaan maailmassa oli 2018 vuonna 50 miljoonaa dementia-oireista ihmistä. Muistisairaiden määrän arvioidaan kasvavan 82 miljoonaan vuoteen 2030 mennessä ja vuoteen 2015 mennessä sairastuneita olisi maailmanlaajuisesti jo 152 miljoonaa. Suomen väestörakenne on ikääntyvää. Ihmisen ikääntyessä myös sairaudet yleistyvät. Ikä on vaikuttavin yksittäinen muistisairauksien altistaja ja riskitekijä. Muistisairaudet ovat yksi suurimmista syistä siihen, että ihmiset siirtyvät hoiva-asumispalveluiden piiriin ja tehostetuissa asumispalveluissa noin 80 prosentilla on muistioireita tai diagnosoitu muistisairaus. Suomessa ei ole vuosittain päivittyvää tilastotietoa muistisairautta sairastavien määrästä, mutta THL:n arvion mukaan Suomessa on tällä hetkellä yli 190 000 muistisairasta henkilöä. Arvioiden mukaan uusia sairaustapauksia todetaan vuosittain noin 14 500 henkilöä, joista suuri osa on yli 80- vuotiaita. Pitkäaikaishoidossa olevista vanhuksista kolmen neljästä on diagnosoitu sairastavan muistisairautta. Muistisairaudet koskettavat myös työikäisiä eli 35–65 vuotiaita ihmisiä. Arvioiden mukaan kyseisestä ikäryhmästä yli 7000 henkilöllä on todettu etenevä muistisairaus. Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, miten muistisairaiden läheiset kokevat saavansa sosiaalista tukea ja hyötyvänsä siitä jokapäiväisessä arjessaan vai kokevatko muistisairaiden läheiset yleensäkään tarvitsevan sosiaalista tukea arjessa jaksamiseen. Tutkimuskysymyksenä on millaista sosiaalista tukea muistisairaiden läheiset ovat saaneet tai saavat vuonna 2018 tai ennen tätä. Tutkimukseni toinen tutkimuskysymys on millaista sosiaalista tukea ihmiset ovat saaneet ja millaista sosiaalista tukea he toivoisivat saavansa. Tutkimukseni tavoitteena on selvittää, millaisen sosiaalisen tuen muodon muistisairaiden läheiset kokevat itselleen mielekkääksi ja voimaannuttavaksi, ja mikä tukisi myös arjessa jaksamista. Tutkimuksessani on käytetty laadullisia tutkimusmenetelmiä ja tutkimukseni aineiston analysoin teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuksen aineiston keräsin laadullisen Internet Webropol kyselylomakkeen avulla. Muistiliitto osallistui tutkimukseeni auttamalla jakamaan omalla sosiaalisen median sivuillaan kyselylomakettani. Tutkimukseni kyselylomakkeen kautta vastauksia kertyi 76 kappaletta. Tutkimustuloksenani esitän, että sosiaalisella tuella on suuri merkitys muistisairaan läheisen jaksamisen kannalta hänen osallistuessaan muistisairaan läheisen kasvavaan hoivan tarpeeseen. Tutkimuksestani voidaan päätellä, että sosiaali- ja terveysalan toimijoiden on kehitettävä sosiaalisen tuen muotojaan, jotta ne vastaisivat muistisairaan ja hänen läheistensä tarpeita. Muistisairaan läheiset kokevat tarvitsevansa sosiaalista tukea niin lähipiiriltään kuin myös viranomaisilta ja järjestöiltä. Sosiaalisen tuen tarve vaihtelee muistisairaan läheisen sairauden kuvan vaihteluiden mukaisesti, mutta myös läheisen oman jaksamisen mukaan.fi
dc.format.extent93
dc.language.isofi
dc.subject.othermuistisairaan läheinen
dc.subject.othersosiaalisen tuen muodot
dc.titleMuistisairaiden läheisten näkemyksiä sosiaalisesta tuesta
dc.identifier.urnURN:NBN:fi:jyu-201903251937
dc.type.ontasotMaster’s thesisen
dc.type.ontasotPro gradu -tutkielmafi
dc.contributor.tiedekuntaHumanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekuntafi
dc.contributor.tiedekuntaFaculty of Humanities and Social Sciencesen
dc.contributor.laitosYhteiskuntatieteiden ja filosofian laitosfi
dc.contributor.laitosDepartment of Social Sciences and Philosophyen
dc.contributor.yliopistoJyväskylän yliopistofi
dc.contributor.yliopistoUniversity of Jyväskyläen
dc.contributor.oppiaineSosiaalityöfi
dc.contributor.oppiaineSocial Worken
dc.rights.copyrightJulkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.fi
dc.rights.copyrightThis publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.en
dc.contributor.oppiainekoodi210
dc.subject.ysososiaalinen tuki
dc.subject.ysomuisti (kognitio)
dc.subject.ysomuistisairaat
dc.subject.ysomuistisairaudet
dc.subject.ysoläheiset
dc.subject.ysodementia
dc.subject.ysoomaishoitajat
dc.subject.ysomuistihäiriöt


Files in this item

Thumbnail

This item appears in the following Collection(s)

Show simple item record