Muuttava pieni ihminen : lasten suhtautuminen muuttoon lasten kuvakirjoissa

Abstract
Tämän työn tutkimustehtävänä on selvittää, kuinka lasten suhtautumista perheen muuttoon kuvataan aihetta käsittelevissä suomalaisissa lasten kuvakirjoissa. Muuttaminen toiselle paikkakunnalle, esimerkiksi jommankumman vanhemman työn perässä, on monelle lapsiperheelle ajankohtainen aihe, mutta tutkimustietoa lasten kokemuksista tässä elämäntilanteessa on vähän (Forsberg 2018, 31). Lasten kuvakirjoista tarkastellaan sekä kuvitusta että kirjoitettua tekstiä. Tutkimuskysymyksinä toimivat: 1) Millaisia muuton representaatioita lasten kuvakirjojen kuvat ilmentävät? 2) Millaisia tunteita lapsi kokee ennen muuttoa ja muuton aikana? 3) Millaista on lapsen toimijuus muuton aikana? Aineistona toimii kaksi suomalaista lasten kuvakirjaa: Lassi muuttaa (Lapintie 2001) ja Sanni ja laatikkopäivät (Pere 2014). Aineisto on valittu kriteeripohjaisesti, ja valinnassa on painotettu ennen kaikkea muuton kuvauksen aikaväliä, joka kattaa molemmissa kirjoissa vähintään ajanjakson muuttotiedosta varsinaiseen muuttopäivään ja uuteen kotiin saapumiseen. Metodina tässä tutkimuksessa on käytetty aineistolähtöistä ja teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Muutto kuvattiin lasten kuvakirjoissa sekä realistisen stressaavana ja sekalaisena tapahtumana että myös organisoituna ja yksinkertaisena tapahtumana. Lasten tunteet muuton edetessä eivät kehittyneet lineaarisesti, vaan tunteet vaihtelivat negatiivisesta positiiviseen. Molemmissa kirjoissa lapset kuitenkin suhtautuivat muuttoon alun alkaen epäilevästi ja kapinoiden, koska he kokivat muuton uhkaavan omaa turvallisuudentunnettaan. Toimijuus näyttäytyi kulkevan enemmän tai vähemmän käsi kädessä tunteiden kanssa: mitä enemmän lapsen toimijuutta rajoitettiin, sitä negatiivisemmiksi lapsen tunteet muuttuivat.
Main Author
Format
Theses Bachelor thesis
Published
2019
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201903191899Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
License
In CopyrightOpen Access

Share