Esi- ja alkuopettajien näkemyksiä oppilaan kouluun kiinnittymisestä koulupolun alussa

Abstract
Tässä erityispedagogiikan pro gradu -tutkielmassa tarkasteltiin esi- ja alkuopettajien näkemyksiä oppilaan kouluun kiinnittymisestä. Tavoitteena oli selvittää tekijät, jotka näyttäytyvät merkityksellisinä lapsen koulupolun alussa, jotta opettajat osaisivat tukea lapsen kouluun kiinnittymistä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Laadullisen tutkimuksen valmis ryhmähaastatteluaineisto oli kerätty Jyväskylän yliopiston DALFA-tutkimusprojektissa vuosina 2016 ja 2018. Aineisto koostui seitsemästä ryhmähaastattelusta, joihin osallistui yhteensä 33 esi- ja alkuopettajaa. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysimenetelmällä. Tutkimuksessa havaittiin, että lapsen kouluvalmiustaidot, vanhemmilta ja opettajilta saatava tuki ja yhteistyö sekä turvallinen oppimisympäristö edistävät lapsen kouluun kiinnittymistä. Lapsen puutteelliset kouluvalmiustaidot, vanhempien ja opettajien yhteistyön haasteet sekä turvaton oppimisympäristö heijastuvat negatiivisesti lapsen kouluun kiinnittymiseen. Kouluun kiinnittymiselle on merkityksellistä lapsen turvallisuuden tunteen kautta syntyvä tunneperäinen kouluun kiinnittyminen, jolle kognitiivinen kouluun kiinnittyminen luo tärkeää pohjaa. Tunneperäisesti kouluun kiinnittyneen lapsen on helpompi kiinnittyä toiminnallisesti kouluun, kun hän tuntee kuuluvansa kouluyhteisöön ja sitoutuu paremmin kouluympäristön toimintamalleihin ja sääntöihin. Oppilaiden kouluun kiinnittymisen tarkastelussa on tärkeää suunnata painopiste jo koulupolun alkuun, sillä se luo merkittävää pohjaa sille, millaiseksi kouluun kiinnittyminen muodostuu. Vahva pohja lapsen kouluun kiinnittymiselle luodaan opettajien sekä koulun ja kodin välisessä yhteistyössä.
Main Authors
Format
Theses Master thesis
Published
2019
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201903121809Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
License
In CopyrightOpen Access

Share