"Äiti, minulla on isiä ikävä" : lapsen suru vanhemman näkökulmasta

Tutkimukseni tavoitteena on selvittää lapsen surua ja sen käsittelyä vanhempien näkökulmasta. Tarkoituksena on tarkastella miten alle 12-vuotiaiden lasten suru näyttäytyy eri ikävaiheissa ja miten lasta pystyisi tukemaan surun käsittelyssä ja siinä eteenpäin pääsemisessä. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on uusi surukäsitys, jonka mukaan suru jää kokemuksena elämään ihmiseen koko loppuelämäksi, eikä surua tarvitse nähdä työnä, josta tulisi tietyn aikamääreen sisällä päästä yli. Tutkimukseni on kvalitatiivinen tutkimus ja aineistonani oli 23 vanhemman omat kirjoitelmat lapsensa surusta sekä yksi sähköpostihaastattelu erään saattohoitokodin perhetyöntekijän kanssa. Aineiston olen analysoinut käyttäen teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Tutkimuksen tuloksina kävi ilmi, että lapset käsittelevät ja ilmaisevat suruaan hyvin eri tavoin. Usein lapsi saattoi ilmaista suruaan itkulla tai raivoamalla, mutta saattoi myös sulkeutua täysin kuoreensa. Tärkeimpänä asiana lapsen surun käsittelyssä kaikki vanhemmat pitivät avointa ja rehellistä keskustelua asiasta lapsen ehdoilla. Lisäksi vanhempien näkemyksen mukaan oli tärkeää, että lapsen kanssa käsitellään asiaa konkreettisesti mm. ottamalla lapsi mukaan sururituaaleihin ja hautajaisiin sekä muistellaan menetettyä ihmistä yhdessä esimerkiksi valokuvien avulla. Lapset käsittelivät asiaa myös kirjoittamalla, piirtämällä tai jonkin tekemisen kautta. Joillakin lapsilla kehitys oli saattanut taantua läheisen ihmisen menetyksen jälkeen. Kaiken kaikkiaan useimmissa kirjoituksissa sisältö oli vaikeasta aiheesta huolimatta toiveikas ja perheissä eletään päivä kerrallaan toivoen surun helpottavan ajan kanssa.