Tietojärjestelmien hankinta julkisella sektorilla

Abstract
Tietojärjestelmät ovat tänä päivänä olennainen osa julkisen sektorin eri osa-alueiden toimintaa, ja uusia tietojärjestelmähankintoja tehdään vuosittain merkittävillä summilla. Investoinnit eivät kuitenkaan aina ole onnistuneita eikä toivottuja hyötyjä saavutetakaan. Tämä tutkimus on kirjallisuuskatsaus, joka pyrkii selvittämään, minkälaisia eroja tai yhtäläisyyksiä julkisen sektorin eri osa-alueiden tietojärjestelmien hankintaprosesseissa voidaan havaita. Aihetta käsiteltiin yksittäisten julkisen sektorin eri osa-alueisiin kytkeytyvien hankintatapausten kautta. Hankintaprosesseista voitiin havaita, että julkisen sektorin osien välillä on enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroja. Lisäksi eroista ei voitu varmuudella todeta, kuinka yleistettäviä havainnot ovat. Yhtäläisyyksistä merkittävimpiä olivat hankinnan tarpeen havaitsemiset kansallisten vaatimusten kautta sekä yhteistyö muiden hankintaa tekevien organisaatioiden kanssa. Eroista lopputuloksen kannalta merkittävin oli huomio, että vain yhdellä julkisen sektorin osa-alueella käytettiin ulkopuolista asiantuntija-apua osana hankintaprosessia.
Main Author
Format
Theses Bachelor thesis
Published
2018
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201812205279Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
License
In CopyrightOpen Access

Share