Lajikohtaiset perinteet vai laajat ekologiset lähtökohdat : ex-situ projektien menestys eläinlajien ja populaatioiden suojelussa

Abstract

Eläinten vankeudessa pitoa tai siirtoja sisältävät ex-situ suojelumenetelmät ovat yleistyneet reaktiona eläinlajien uhanalaistumiseen. Menetelmien heikoista tuloksista johtuen ex-situ suojeluala on kohdannut raskasta kritiikkiä. Rajallisten resurssien vuoksi on olennaista selvittää ex-situ suojelun kannattavuus tai kehityskelpoisuus verrattuna in-situ suojeluun. Laajojen ekologisten ominaisuuksien mukaan vaihteleva ex-situ suojelumenestys voi viitata liiaksi perinteisiin ja tarhausasenteisiin nojaaviin menetelmiin ja tarpeeseen kehittää alaa ekologisesti kestävämmäksi. Kirjallisuuteen perustuvassa tutkimuksessani selvitin, miten vankeudessa pidettyjen eläinten selviytyminen eroaa luonnosta siirrettyjen selviytymisestä. Tutkin, miten toisaalta taksonomia, ja toisaalta lajin ekologiset ominaisuudet vaikuttavat siirrettyjen eläinten selviytymiseen ex-situ menetelmien suhteen. Painotin alan eläinpsykologisia ja käyttäytymistieteellisiä taustoja. Lyhyiden seuranta- aikojen vuoksi ainoa toimien onnistumista kuvaava mittari tutkielmassa on eläinten selviytyminen seuranta-ajasta. Eläimistä n. 42% selviytyi kulloisenkin seuranta-ajan (k.a. 751 pv) loppuun. Luonnosta siirretyt eläimet selviytyivät paremmin kuin vankeudessa pidetyt. Selviytyminen oli merkitsevästi erilaista eri ravinnonkäyttöryhmissä, mutta selviytyminen ei vaihdellut taksonomisten jakojen mukaan. Petojen kohdalla reviirillisyydellä oli merkitsevästi negatiivinen vaikutus selviytymiseen. Vankeudenaikainen koulutus vaikutti negatiivisesti herbivorien selviytymiseen, mutta positiivisesti hyönteissyöjien selviytymiseen. Tulokseni viittaavat siihen, että alan toimien ja raporttien tulisi mahdollisesti pohjata tarkemmin lajien biologisiin ja ekologisiin ominaisuuksiin ja tarpeisiin, tarhakäytäntöihin nojaavien, lajikohtaisten toimintaperinteiden sijaan. Erityisen selkeä vaikutus eläinten selviytymiseen oli kohdealueen kunnostamisella, alueen suojelustatuksella sen sijaan ei ollut vaikutusta. Siten alueiden kuntoon tulisi kiinnittää suurempaa huomiota, huomioiden selkeästi siirrettävän lajin ekologiset ominaisuudet ja tarpeet. Kuntoutettujen eläinten selviytyminen ei eronnut muista, eli loukkaantuneiden eläinten kuntouttamiseen voisi panostaa. Alan raportointi ja toimenpiteiden kuvaus osoittautui hyvin hajanaiseksi. Tulosteni perusteella olisi ensiarvoisen tärkeää kehittää yhtenäiset standardit, mittarit sekä raportointikäytänteet eläinten käsittelylle, kohdealueiden kunnostamiselle ja suojelulle sekä tulosten

3

mittaamiselle ja raportoinnille, jotta ex-situ toimien ylläpito olisi kannattavaa aluekohtaisen suojelun rinnalla.

Due to the current extinction rate of animal species, there has been an increase in the so called ex-situ conservation programs. In ex-situ programs, animals can be held in captivity as a part of conservation plan. Ex-situ programs have faced critique because of the many unsolved problems inherent to the procedures. It is essential to retrace whether ex-situ conservation can still be seen as an option alongside with in-situ conservation. The aim of my literature based MSc thesis was to find out how the post-release survival of animals used in different kind of ex-situ programs differs according to the ecological traits vs. species related features of the animals, when using different choice of target area, origin of the animals, confinement period, and the chosen release measures. If the post-release survival of the animals is markedly different among ecologically different groups, one could argue that the measures used are too much based on traditional views and zoo-like approaches. And thus incorporating a more ecological approach could advance the field. According to my survey the monitoring of animals in reviewed programs was very short in duration, so the only measure available to judge the success of the projects was the survival of the animals. On average 42% of the animals survived the monitoring period (average 751 days), and captive-held animals survived poorer than wild-born. There were marked differences in the survival ratios among different trophic levels, but no difference in survival ratio was found in between taxonomic groups. Territoriality had a negative effect on predators’ post-release survival. Pre-release training had a negative effect on the survival of herbivores, but a positive effect on the survival on insectivores. Knowledge of the wider biological and ecological needs of the species in question should therefore be incorporated into the conservation programs, instead of counting on taxonomic traditions transmitted from zoos. Rehabilitation of the target area had a markedly positive effect on the animals’ survival, but the conservation status of the area did not. My results underline that assessing the suitability of target areas for ex-situ programs should be done more thoroughly, according to the ecology of the species in question. The survival of rehabilitated animals did not differ from the survival of those that had not suffered physical trauma. Rehabilitation may then have potential in conserving small populations. The reporting of the results and the description of the measures was very varying in the papers. To benefit future projects, current ex-situ procedures should be better reported and

5

monitored, with more coherent standards, measurements and concepts for the management of animals, the choice of procedures and the choice of target areas.