Realistinen konfliktiteoria ja arvot rasismin selittäjinä
Abstract
Rasismi on yksi aikamme puhuttavimpia ilmiöitä. Harva kiistää rasismin haitallisuuden,
mutta ilmiönä se silti herättää kiistoja ja voimakkaita tunteita. Sen syistä, luonteesta ja
seurauksista ollaan montaa mieltä. Tällä maisterintutkielmalla pyrin tekemään rasismista
ymmärrettävämpää pureutumalla rasismin syihin.
Asetin rinnakkain kaksi selitysmallia. Realistisen konfliktiteorian mukaan ryhmien väliset
asenteet ja käyttäytyminen heijastelevat ryhmien tarpeita ja tavoitteita. Ryhmien välinen
kilpailu materiaalisista resursseista, vallasta ja statuksesta johtaa sisäryhmän suosimiseen
ja ennakkoluuloihin tai jopa vihaan ulkoryhmiä ja niiden edustajia kohtaan. Toinen
selitysmalli on harvinaisempi ja keskittyy arvoihin. Arvot ohjaavat ihmisen toimintaa,
arvostuksia ja käsityksiä, joten arvot epäilemättä liittyvät myös rasistisuuteen. Missä
määrin rasismia voidaan selittää realistisella konfliktiteorialla? Entä ihmisten erilaisilla
perusarvoilla?
Tutkimuskysymykseni oli kuinka realistinen konfliktiteoria ja arvot selittävät suomalaisten
rasismia. Tavoittelin asetelmaa, jossa nämä kaksi lähestymistapaa tukisivat toisiaan ja
asettaisivat toisensa mittasuhteisiin. Vastauksia etsin kvantitatiivisin keinoin käyttäen
aineistona Eurooppalainen sosiaalitutkimus -kyselyä vuodelta 2014. Pääasiallinen metodini
oli lineaarinen regressioanalyysi. Tuomalla taustamuuttujat ja eri selitysmallien muuttujat
mukaan hierarkiaportaina, pystyin vertailemaan erilaisten mallien selitysprosentteja.
Rasismia pystyttiin selittämään niin realistisella konfliktiteorialla kuin arvoillakin.
Erityisesti analyysissä korostuivat koulutuksen ja koettujen vaikutusmahdollisuuksien sekä
itsensä ylittämisen arvomaailman merkitys. Arvojen selityskyky korostui nuorempien
vastaajien kohdalla. Realistisella konfliktiteorialla puolestaan ei pystynyt selittämään alle
38-vuotiaiden vastaajien rasistisuutta, mikä herättää kysymyksiä teorian
ajanmukaisuudesta.
Tulosten perusteella esitin, että rasismia voidaan vähentää lisäämällä demokratiaa sekä
edistämällä yleistä tasa-arvoisuutta. Esitin myös, että rasismin sijaan olisi syytä tutkia
erilaisia rasismeja, eli tutkimuksessa tulisi tunnistaa rasismin eri muodot, rasistisesti
ajattelevien ja toimivien monimuotoisuus sekä rasismin kohteiden monenlaisuus. Myös
arvoihin tulisi mahdollisesti kiinnittää nykyistä enemmän huomiota rasismia tutkittaessa.
Main Author
Format
Theses
Master thesis
Published
2018
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201812125072Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
Tietueessa on rajoitettuja tiedostoja. You can request a copy of this thesis here The material is available for reading at the archive workstation of the University of Jyväskylä Library.
Tekijä ei ole antanut lupaa avoimeen julkaisuun, joten aineisto on luettavissa vain Jyväskylän yliopiston kirjaston arkistotyösemalta. Ks. https://kirjasto.jyu.fi/fi/tyoskentelytilat/laitteet-ja-tilat..