Impact of high intensity structured exercise on daily physical activity and specific physiological adaptation

Fyysinen aktiivisuus on jatkumo kevyestä aktiivisuudesta kovatehoiseen liikuntaan ja sen vaikutukset terveyteen, fyysiseen toimintakykyyn ja kuntoon ovat hyvin tunnettuja. Toisaalta myös fyysisen inaktiivisuuden ja elämäntavan tiedetään aikaansaavaan terveydelle haitallisia muutoksia, myös henkilöillä, jotka täyttävät fyysisen aktiivisuuden suositukset. Päivittäinen vaihtelu fyysisessä aktiivisuudessa yksilöiden välillä on suurta. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää miten reisilihasten lihasaktiivisuus (EMG) eroaa 50 minuutin voima- ja intervallijuoksuharjoituksen, ja samanmittaisen lepojakson välillä. Lisäksi tutkittiin harjoitusten vaikutusta koko päivän fyysiseen aktiivisuuden tasoon. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää harjoituksen aikaisen sekä päivittäisen aktiivisuuden merkitystä fysiologisessa adaptaatiossa. Kymmenen koehenkilön (5 miestä, 5 naista) lihasaktiivisuutta mitattiin päiväkohtaisilla EMG-mittauksilla kolmena eri päivänä: voimaharjoittelupäivänä, intervallijuoksupäivänä sekä päivänä ilman suunniteltua liikuntaa. V oima- ja intervallijuoksuharjoituksia sekä päiviä, joihin harjoittelu sisältyi, verrattiin keskenään sekä päivään ilman harjoitusta. Harjoittelun intensiteetin yhteyttä päivittäiseen fyysiseen aktiivisuuteen sekä muutoksiin maksimivoimassa ja 3000 m juoksuajoissa tutkittiin vertailemalla eri intensiteettitasoja. Tutkimuksessa havaittiin, että voimaharjoitus (p=0.002) sekä intervallijuoksuharjoitus (p<0.001) vähentävät inaktiivisuutta sekä lisäävät lihasaktiivisuutta kaikilla tasoilla verrattaessa samanpituiseen jaksoon lepopäivänä. Molemmat harjoitukset nostivat merkitsevästi keskimääräistä EMG amplitudia (voimaharjoitus p<0.001 ja intervallijuoksuharjoitus p<0.001). V oimaharjoituksella ja intervallijuoksuharjoituksella todettiin olevan erilaiset aktiivisuusmallit. Päivätasolla havaittiin vain voimaharjoituksen vaikuttavan keskimääräiseen EMG amplitudiin (p=0.018) sekä nostavan erityisesti kovatehoisen aktiivisuuden määrää (p=0.026). Sekä voima- että intervallijuoksuharjoituspäivänä oli vähemmän inaktiivisuutta ja enemmän fyysistä aktiivisuutta kuin lepopäivänä, mutta ei merkitsevästi. Tämä oli yleinen trendi, yksilöerot liikuntavasteessa ja aktiivisuuden uudelleenjaossa ovat suuria. Kovatehoisen harjoittelun todettiin parantavan koehenkilöiden maksimivoimaa keskimäärin 9.8% (p=0.008) ja 3000 m juoksuaikoja keskimäärin 4% (p=0.014) 10 viikon harjoittelun aikana. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että suunniteltu kovatehoinen harjoitus ei lisää päivän aktiivisuutta merkittävästi ja inaktiivisuusaika dominoi myös suunniteltuun harjoitteluun osallistuvien päivittäistä aktiivisuutta. Lyhyillä kovatehoisilla harjoituksilla saadaan kuitenkin aikaan fysiologisia vasteita.