Urheilupsykologia ja henkinen valmentautuminen suomalaisessa yleisurheilussa
Abstract
Perttu Korhonen ja Jussi Kaavi. 2018. Urheilupsykologia ja henkinen valmentautuminen
suomalaisessa yleisurheilussa. Liikuntatieteellinen tiedekunta. Liikuntapedagogiikan pro gradu
–tutkielma. Jyväskylän yliopisto. 66s.
Tässä tutkielmassa tutkimme, kuinka urheilupsykologia käytännössä näyttäytyy Suomen
kärkiyleisurheilijoiden uralla. Toteutimme tämän laadullisen tutkimuksen haastattelun avoimen
teemahaastattelun keinoin. Tutkimukseen osallistui viisi tällä hetkellä Suomen kärjessä
urheilevaa yleisurheilijaa. Tutkimuksen tärkeimpiä tuloksia olivat, että urheilupsykologiaa
pidettiin tärkeänä ja olennaisena osana huippu-urheilua, mutta yksikään urheilijoista ei ollut
siihen etenkään nuoruudessa kiinnittänyt juurikaan huomiota. Yleisestikin urheilupsykologian
rooli oli uralla melko vähäinen ja fyysisen puolen koettiin urilla korostuneen henkistä puolta
voimakkaammin. Tutkimustuloksia analysoidessamme havaitsimme mielestämme selkeän
ristiriidan siinä, kuinka tärkeänä urheilijat pitivät urheilun psykologista puolta ja kuinka paljon
sen kehittämiseen oltiin uran aikana kiinnitetty huomiota. Koemme tärkeäksi löytää tapoja,
joilla etenkin nuorten yleisurheilijoiden henkistä valmentautumista voitaisiin tukea ja lisätä.
Uskomme, että siten voisimme edistää sekä urheilijan tulevaa urheilullista menestystä, sekä
pienentää riskiä monien psykologiaan liittyvien ongelmien syntymiselle myöhemmissä uran
vaiheissa.
Main Authors
Format
Theses
Master thesis
Published
2018
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201811264869Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish