Yhdistävänä tekijänä rakkaus musiikkiin : musiikkifestivaalien järjestäjien kokemuksia asiakassuhteista tapahtuman markkinoinnissa
Authors
Date
2018Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tutkimuksessa tarkasteltiin musiikkifestivaalien järjestäjien ja heidän asiakkaidensa välisiä suhteita markkinoinnin näkökulmasta. Tarkastelun kohteena oli neljä suomalaista, musiikkigenreltään erityylistä, musiikkifestivaalia. Tutkimusta ohjaavia tutkimuskysymyksiä oli kaksi: Millaisena musiikkifestivaalien järjestäjät kokevat suhteensa asiakkaisiin? Millainen merkitys asiakassuhteilla on tapahtuman markkinoinnissa? Tulosten tulkinnassa käytettiin erityisesti taiteiden ja palveluiden markkinoinnin kohdalla suositeltavaa suhdemarkkinointimallia. Tämän laadullisen tutkimuksen aineisto koostui kunkin festivaalin markkinoinnista vastaavien henkilöiden haastatteluista. Haastattelujen pohjalta kerätty aineisto analysoitiin sisällönanalyysillä teemoittelemalla haastatteluissa toistuvat aiheet yhtenäisiksi kokonaisuuksiksi.
Merkittävimmiksi tuloksiksi saatiin, että asiakkaan viihtyvyys ja hänen haluihinsa ja tarpeisiinsa vastaaminen koetaan musiikkifestivaalien tuotannossa ensisijaisen tärkeiksi asioiksi. Erityisen tärkeänä järjestäjät pitävät vanhojen asiakassuhteiden vaalimista muun muassa laadukkaan esiintyjätarjonnan ja ystävällisen palvelun kautta. Vaikka vanha asiakas koetaan tärkeäksi, festivaalit pyrkivät markkinoimaan tapahtumaa myös uusille asiakkaille. Tulokset osoittavat, että mitä uskollisempi asiakas on, sitä arvokkaampi hän on festivaalille. Lujista vanhoista asiakassuhteista voi olla hyötyä esimerkiksi uusien asiakkaiden hankinnassa, sillä asiakassuhteen ollessa tiivis, myös asiakas voi haluta toimia festivaalin hyväksi. Musiikkifestivaalit eivät toteuta säännöllisen aktiivisesti markkinointitutkimuksia. Tulosten myötä voidaan kuitenkin päätellä, että tutkimusten laatiminen säännöllisemmin saattaisi olla kannattavaa, sillä niiden kautta kerätyillä tiedoilla voisi olla positiivisia vaikutuksia muun muassa asiakasuskollisuuteen.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29124]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Musiikkifestivaalit oppivina organisaatioina : tutkimuskohteina Savonlinnan Oopperajuhlat ja Haapavesi Folk Music Festival
Ylikauma, Minna (2012)Tutkimuksessa tarkastellaan kahden suomalaisen musiikkifestivaalin, Savonlinnan Oopperajuhlien ja Haapavesi Fok Music Festivalin, kohtaamia haasteita 2000-luvulla sekä sitä, miten haasteisiin on reagoitu ja toimintaa sitä ... -
Asiakassuhdemarkkinointi ja sanomalehtien asiakashallinta : konstruktiivinen tutkimus transitionaalisella toimialalla
Moilanen, Panu; Aarnio, Antti; Penttilä, Jari (2001)Sanomalehdistöllä on perinteisesti ollut Suomessa erittäin vahva asema. Viime vuosikymmenen ajan sanomalehtien yhteenlaskettu levikki on kuitenkin jatkuvasti laskenut, ja lehtien osuus mediamainonnasta pienentynyt. Kiristyvä ... -
Environmental values in industrial marketing relationships
Hänninen, Nora (University of Jyväskylä, 2017)Concern for the natural environment has become an issue that virtually all companies have to address. Literature suggests that an environmentally oriented marketing strategy, such as an environmental brand image, yields ...