”Se on sit helppoo, kun sitä osaa!” : Finnish elementary school students as English learners
Authors
Date
2018Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Vieraan kielen opettamista on varhaistettu ja jopa ensimmäisen luokan aloittavat voivat alkaa opiskella vierasta kieltä. Englannin kieli on pitänyt paikkansa suosituimpana vieraana kielenä, jonka suurin osa nuorista oppilaista valitsee ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi. Koska englannin kieli on osa monen suomalaisen arkea, sen on huomattu myös vaikuttavan myös kielen oppimiseen koulussa (ks. Leppänen ym. 2007). Kielen oppimisen tutkimuksessa on kiinnitetty huomiota oppijan tunteiden ja oppimisen väliseen yhteyteen (ks. esim. Perkun 2014; Järvelä 2011).
Tämän maisterintutkielman tavoitteena oli selvittää, miten nuoret kielen oppijat kokevat itsensä kielenoppijoina. Tutkimuksen taustaosiossa käyn läpi englannin kielen asemaa Suomessa sekä suomalaisessa perusopetuksessa oppiaineena. Tutkimusaineisto on kerätty kahden eri menetelmän avulla ja kohteena oli ryhmä 5. luokan oppilaita, jotka opiskelevat englannin kieltä ensimmäisenä vieraana kielenään. Oppilaat piirsivät kuvia itsestään englannin kielen oppijoina, jonka jälkeen haastattelin heidät yksitellen ja kysyin tarkempia kysymyksiä piirrosten pohjalta.
Tutkimuksen tuloksena saatiin selville, että lähes kaikki oppilaista olivat käyttäneet tai käyttävät englannin kieltä joissakin arjen tilanteissa. Sekä kuvissa että haastattelussa korostuivat tunteiden lisäksi tilanteet, joissa opitaan englantia sekä välineet, jotka helpottavat oppimista. Osalle oppilaista oppikirja tuki oppimista, kun taas osalle oppiminen tuntui tehokkaammalta esimerkiksi puhumalla kieltä tai kuuntelemalla musiikkia.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29105]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Foreign language anxiety toward the English language among Finnish primary school third and fourth grade students
Pulkkinen, Ella (2024)Kun ahdistus vierasta kieltä kohtaan tulee esiin oppimistilanteissa, puhutaan ilmiöstä nimeltä vieraan kielen kieliahdistus. Kieliahdistus ilmenee jokaisella oppijalla yksilöllisesti, mutta aiemmat tutkimukset aiheesta ... -
Teaching English through visual arts to 9th graders in Finnish comprehensive school: a material package
Tolvanen, Nina (2018)Opetushallitus julkaisi vuonna 2014 uudet perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (OPS), jotka otettiin asteittain käyttöön vuonna 2016. Uudessa OPS:issa kannustetaan muun muassa laaja-alaiseen osaamiseen, oppiaineiden ... -
Using differentiation to teach English for learners with dyslexia in Finnish upper comprehensive schools
Aalto, Armi (2019)Lukivaikeutta esiintyy Suomessa kohtalaisen usein. Inkluusion periaatteiden mukaisesti oppilaita, joilla on lukivaikeus, opetetaan yhä enenevässä määrin tavallisissa luokissa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, ... -
L2 motivation in focus : the case of Finnish comprehensive school students
Kangasvieri, Teija (Taylor & Francis, 2019) -
Early language teaching and its methods in Finnish primary school English
Saloniemi, Suvi (2019)Varhennettu kielenopetus ja sen opetusmenetelmät ovat ajankohtaisia aiheita uuden perusopetuslain myötä (2018), jossa ensimmäisen vieraan kielen opetus siirtyy ala-asteen ensimmäiselle ja toiselle luokalle kaikissa Suomen ...