Konsultoivan varhaiserityisopettajan perhelähtöiset toimintatavat
Abstract
Artikkelissa tarkastellaan konsultoivien varhaiserityisopettajien
yhteistyötä lapsen vanhempien kanssa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää,
miten konsultoivat varhaiserityisopettajat toteuttavat perhelähtöistä työtä. Lisäksi
tarkasteltiin, miten konsultoivan varhaiserityisopettajan mahdollisuus vaikuttaa
omaan toimintatapaansa perheiden kanssa on yhteydessä työn perhelähtöisyyteen.
Tutkimuksen aineisto on kerätty kyselylomakkeella, joka lähetettiin kaikille Suomen
varhaiserityisopettajille, jotka tekevät konsultoivaa työtä ilman omaa lapsiryhmää
(N = 637). Kyselyyn vastasi 368 varhaiserityisopettajaa (58 %). Perhelähtöisen työn
ulottuvuuksia muodostui eksploratiivisen faktorianalyysin avulla neljä: perheen
hyvinvoinnin huomioiminen, rohkaisu lapsen tukemiseen kotona, tiedon jakaminen,
sekä yhteinen suunnittelu ja arviointi. Tutkimuksessa tuli esille, että kaiken
kaikkiaan varhaiserityisopettajat toteuttivat työtään varsin perhelähtöisesti.
Ulottuvuuksista eniten toteutettiin tiedon jakamista ja vähiten perheen
hyvinvoinnin huomioimista. Ammattilaisen mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä
vanhempien kanssa oli myönteisesti yhteydessä siihen, kuinka perhelähtöisesti
toimittiin. Lasten ja perheiden palvelujärjestelmän kokonaisuutta kehitettäessä
tulee miettiä, missä määrin perheen hyvinvoinnin tukemisen tulisi olla osa
varhaiserityisopettajan työtä.
Main Authors
Format
Articles
Research article
Published
2018
Series
Subjects
Publication in research information system
Publisher
Suomen Varhaiskasvatus ry.
Original source
https://journal.fi/jecer/article/view/114083
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201808203878Käytä tätä linkitykseen.
Review status
Peer reviewed
ISSN
2323-7414
Language
Finnish
Published in
Journal of Early Childhood Education Research
Citation
- Rantala, A., Uotinen, S., & Räikkönen, E. (2018). Konsultoivan varhaiserityisopettajan perhelähtöiset toimintatavat. Journal of Early Childhood Education Research, 7(1), 3-24. https://journal.fi/jecer/article/view/114083
Copyright© 2018 Anja Rantala, Sanna Uotinen and Eija Räikkönen & Suomen Varhaiskasvatus ry. – Early
Childhood Education Association Finland.