Totuuden ja oikeuden puolesta : kristillis-yhteiskunnallisten sanomalehtien vastaus uskontokritiikkiin suurlakon jälkeen

1800- ja 1900-lukujen vaihteen Suomessa evankelis-luterilaisen kirkon asema ja kristinuskon maailmankatsomuksellinen hegemonia haastettiin eurooppalaisen sekularismin ja antiklerikalismin seurauksena. Yhteiskunnan modernisoituminen, yksilön oikeuksia korostavat aatteet, naturalismi, sosialismi ja toisaalta vapaakirkolliset asettivat tahoillaan rajoja uskonnolle. Tässä tutkimuksessa selvitän, millaisia reaktioita voimistunut uskontokritiikki synnytti kirkon piirissä suurlakon jälkeen. Tutkimukseni lähteinä on kolme kristillis-yhteiskunnallista sanomalehteä, joista Kotimaa edusti nuorkirkollista, uudistusmielistä linjaa, Työkansa kristillistä työväenliikettä ja Herättäjä konservatiivista herännäispapistoa. Lehdistöhistoriallisen tutkimukseni olen rakentanut tekstilähtöisen, historialliskvalitatiivisen menetelmän pohjalle. Tutkin sanomalehdissä julkaistuja tekstejä keinoina osallistua kirkon asemasta käytyyn keskusteluun, keinoina vaikuttaa uskonnonvastaiseen ilmapiiriin ja välineinä määritellä kristinuskon yhteiskunnallista merkitystä. Venäläistämistoimenpiteet, suurlakon jälkeinen politiikan murros ja eduskuntauudistus vuonna 1906 loivat aineiston lehdille historiallis-poliittisen kontekstin, jossa ajan ilmiöitä tulkittiin siten, että kirkon aseman turvaaminen näytti isänmaanrakkaudelta. Lehdissä käytettiin hyväksi fennomaanien halua liittää Suomi osaksi läntistä sivistystä, johon luterilainen kristillisyys liitettiin sekä opin että moraalin tasoilla. Laajempi huoli kasvavasta siveettömyydestä ja epäisänmaallisuudesta tarjosi lehdille mahdollisuuden puolustaa kirkkoa kansan yhtenäisyyden symbolina. Erityisesti sosialismista rakennettiin ilmestyskirjan petoa, jonka luoma anarkia rikkoi luterilaisen teologian mukaan Jumalan luomaa järjestystä sekä kristillistä käsitystä vapaudesta, veljeydestä ja tasa-arvosta. Aineiston sanomalehdet tekivät uskonnolla politiikkaa, kun eduskuntauudistus muutti yhteiskunnan vakiintuneita valtarakenteita. Kotimaan nuorkirkolliset ja Työkansa kannustivat poliittiseen aktiivisuuteen, kun taas Herättäjän varovaisuus heijasteli arkkipiispa Gustaf Johanssonin uskonnollista herätystä korostavaa teologiaa. Ajan vaatimukset uskonnonvapaudesta ja kirkon ja valtion erottamisesta saivat osakseen kannatusta, koska niiden katsottiin vahvistavan kirkon itsemääräämisoikeutta. Kirkkokurin sijaan lehdissä haluttiin turvata oikeus kasvattaa kansalaiset tulevaisuudessakin noudattamaan kristinuskon oppia. Siksi kirkon ja kristillis-yhteiskunnallisten lehtien ensisijaiseksi tehtäväksi muodostui julistaa sitä totuutta, jonka tunteminen synnyttäisi myös oikeutta.