Rintamakirjeissä rakentuva sodan maisema

Abstract

Jatkosota 1941–1944 vei suomalaiset sotilaat kauaksi itään – alueille, jotka monin tavoin erosivat kotiseudun totutusta ympäristöstä. Artikkeli käsittelee sotilaiden kokemuksia maisemasta, sitä mitä ajatuksia ja tunteita se heissä herätti ja kuinka he arjen käytännöissään ottivat vieraan maiseman haltuunsa ja muunsivat sen ”omaksi”. Artikkelin aineisto koostuu viiden sotilaan jatkosodan aikana kirjoitetuista rintamakirjeistä. Mitä kirjeet kotiin kertovat sotilaiden ja maiseman välisestä vuorovaikutuksesta? Millaiseksi maisema rakentui sotilaiden läheisilleen kirjoittamissaan kirjeissä? Miten he kokivat maiseman ja mitä tunteita se heissä herätti? Miten he ottivat vieraan maiseman haltuunsa? Sotilaille sodan ja rintaman maisema oli monin tavoin ristiriitainen. Jatkosodan aikana sotilaat kohtasivat sodan tuhoaman, runteleman ja vääristämän maiseman, toisaalta ”bolševikkiparatiisin” primitiivisyyden ja toisaalta taas Itä-Karjalan koskemattoman ja kauniin luonnonmaiseman. Kirjeissään sotilaat kuvailivat havaitsemaansa, ja pukemalla näkemäänsä sanoiksi rakentui niissä kuvia maisemasta – kuvia, jotka sotilaat eri syistä halusivat jakaa läheistensä kanssa. Kotiväkeä ei haluttu turhaan huolestuttaa tai järkyttää, mikä osin selittää, miksi kirjeet eivät yleensä sisältäneet yksityiskohtaisia kuvauksia rintamasta kuoleman tai tuhon maisemana. Artikkelissa osoitan, miten sotilaat kirjeissään rakensivat kuvia rintamamaisemasta, jossa oli useita yhtymäkohtia kotiseutuun. Vaikka sotilaat eivät täysin vaienneet väkivallan merkeistä maisemassa tai kaikesta, mikä tuntui vieraalta ja oudolta, painopiste oli kuitenkin turvallisuutta ja jatkuvuutta ylläpitävissä aiheissa.