Monitoring of organic matter removal during wastewater treatment using HPSEC-UV-fluorescence
Tekijät
Päivämäärä
2018Yhdyskuntien tuottamien jätevesien sisältämä orgaaninen aines on yksi pääasiallisista jätevedenpuhdistamolla poistettavista jäteveden komponenteista. Orgaanisen aineen poistumista jätevedenpuhdistamolla mitataan yleisillä parametreilla, kuten kemiallisella tai biokemiallisella hapenkulutuksella, joiden avulla ei saada tietoa orgaanisen aineen ominaisuuksista. Tämän työn tavoitteena oli karakterisoida orgaanisen aineen koostumusta tulevassa ja lähtevässä jätevedessä Nenäinniemen jätevedenpuhdistamolla. Työssä määritettiin, kuinka hyvin tutkittavat yhdisteet poistuivat jäteveden puhdistamolla, sekä minkä kokoiset osuudet tutkituista yhdisteistä olivat huonosti poistuvia ja kuinka paljon eri kokoisten yhdisteiden poistuminen vaihteli. Lisäksi selvitettiin, millaisia yhdisteitä on peräisin kaatopaikan suotovesistä. Karakterisointimenetelmänä käytettiin korkean erottelukyvyn nestekromatografian ja kokoerottelukolonnin yhdistelmää (HPSEC) UV- ja fluoresenssidetektoreilla. UV-detektiota käytettiin aromaattisten yhdisteiden tunnistamiseen ja fluoresenssilla tunnistettiin tyrosiinin, tryptofaanin, fulvon ja humuksen kaltaisia yhdisteitä. Tyrosiinin, tryptofaanin, fulvon ja humuksen kaltaisten yhdisteiden vastaavat keskimääräiset poistumisprosentit jätevedessä olivat 90 ± 1, 77 ± 3, 27 ± 4 ja 7 ± 5 %. Fulvon ja humuksen kaltaisissa yhdisteissä havaittiin tiettyjen kokoluokkien yhdisteitä, joiden määrä keskimäärin lisääntyi puhdistamolla. Kaatopaikan suotovedet sisälsivät suhteellisen paljon fulvon ja humuksen kaltaisia yhdisteitä. Kirjallisuuden perusteella lähtevässä jätevedessä havaitut yhdisteet ovat todennäköisesti vaikeasti poistuvia yhdisteitä tai muodostuneet puhdistamolla. Tämän työn perusteella HPSEC-UV fluoresenssi on tehokas menetelmä, jonka avulla saadaan perinteisiin parametreihin verrattuna laajempaa tietoa orgaanisen aineen ominaisuuksista sekä jäteveteen jäävistä yhdisteistä.
...
Organic matter in municipal wastewaters is one of main pollutants to be removed in wastewater treatment plant. Removal of organic matter is measured by common parameters, such as chemical or biochemical organic matter, which provide no information about characteristics of organic matter. The aim of this study was to characterize organic matter composition in wastewater influent and effluent samples in Nenäinniemi wastewater treatment plant. The removal of detected compound types and different size fractions and variations in their removals were studied. Poorly removable size fractions of each compound type were distinguished. The organic matter composition of landfill leachate was also investigated as one organic matter load source. High-performance size exclusion chromatography with UV and fluorescence detection was used as characterization method. Aromatic compounds were detected with UV detection, and tyrosine-like, tryptophan-like, fulvic-like and humic-like compounds were detected with fluorescence detection. Tyrosine-like compounds accounted for most of organic matter detected in wastewater influent, whereas in effluent fulvic-like compounds dominated. Removal percentages of tyrosine-like and tryptophan-like compounds were highest, 90 ± 1, and 77 ± 3, respectively, whereas removals of fulvic-like and humic-like compounds were low, 27 ± 4, and 7 ± 5 %, respectively. Amount of fulvic-like and humic-like compounds were increased in some size fractions on average, indicating formation of these compounds during the treatment. Organic compounds in wastewater effluent were likely recalcitrant compounds or formed during the treatment. Landfill leachate contained relatively large amounts of fulvic-like and humic-like compounds. Based on this study, HPSEC-UV-fluorescence is an efficient method to provide for valuable information about organic matter characteristics and compounds which remain in wastewater after treatment.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Monitoring WWTP performance using size-exclusion chromatography with simultaneous UV and fluorescence detection to track recalcitrant wastewater fractions
Ignatev, Alexey; Tuhkanen, Tuula (Pergamon Press, 2018)A trial monitoring of a typical full-scale municipal WWTP in Central Finland was aimed to explore applicability of high performance liquid chromatography – size exclusion chromatography (HPSEC) with simultaneous UV and ... -
Occurrence of pharmaceuticals in municipal wastewater treatment plants and receiving surface waters in Central and Southern Finland
Lindholm-Lehto, Petra (University of Jyväskylä, 2016)The presence of five selected pharmaceuticals, four anti-inflammatory drugs, diclofenac, ibuprofen, ketoprofen, naproxen, and an antiepileptic drug carbamazepine, was determined at four municipal wastewater treatment plants ... -
The catalytic wet air oxidation of pharmaceutical wastewater with alkali-activated Mn and Cu composites : preparation of precursors by calcination of kaolin with Mn and Cu
Christophliemk, M. P.; Heponiemi, A.; Kangas, T.; Hu, T.; Prokkola, H.; Lassi, U. (Springer Nature, 2024)In recent decades, the concentration of pharmaceutical residues and narcotics has increased in municipal wastewater. Decomposing these toxic organic chemicals is challenging and requires new techniques and advanced catalytic ... -
Mass loading, distribution, and removal of antibiotics and antiretroviral drugs in selected wastewater treatment plants in Kenya
Muriuki, Cecilia; Kairigo, Pius; Home, Patrick; Ngumba, Elijah; Raude, James; Gachanja, Anthony; Tuhkanen, Tuula (Elsevier BV, 2020)The discharge of active pharmaceutical ingredients (APIs) into the aquatic environment from wastewater effluents is a concern in many countries. Although many studies have been conducted to evaluate the APIs removal ... -
Wastewater organic matter characterization with HPSEC : simultaneous fluorescence and UV detection
Jokela, Salla (2018)Jäteveden orgaaninen aines koostuu hyvin kompleksisista orgaanisista yhdisteistä, kuten luonnollisesta orgaaninen aineksesta ja liukoisista mikrobituotteista. Tavallisessa biologisessa jätevedenpuhdistuksessa nämä päätyvät ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.