Lapsuuden kilpaurheilun, ohjatun ja omatoimisen liikunnan yhteys keski-iän liikunta-aktiivisuuteen naisilla

Liikkumattomuus on maailmanlaajuinen ongelma, joka lisää sairastumisriskiä. Lasten liikunta-aktiivisuus vähenee selvästi iän myötä, mutta pysyy suurempana niillä, jotka ovat lapsuudessaan olleet liikunnallisesti aktiivisempia. Lapsuuden kilpaurheilun ja muun liikunnan eroja suhteessa keski-iän liikunta-aktiivisuuteen on tutkittu vain vähän. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää ennustaako lapsuusajan kilpaurheilu suurempaa keski-iän liikunta-aktiivisuutta kuin lapsuusajan ohjattu tai itsenäinen liikunnan harrastaminen. Tutkielmassa käytettiin Estrogeeni, vaihdevuodet ja toimintakyky -tutkimuksen aineistoa. Tutkittavat olivat 47–55 -vuotiaita naisia (n=1393). Heidän lapsuuden liikunta-aktiivisuuttaan arvioitiin retrospektiivisesti kysymällä, minkälaista säännöllistä liikuntaa (ei liikuntaharrastusta, itsenäistä liikuntaa, kilpaurheilua tai ohjattua liikuntaa) he olivat harrastaneet 7–12, 13–16 ja 17–19 –vuotiaana. Keski-iän liikunta-aktiivisuuden tasoa tutkittiin 7–portaisella mittarilla, jonka perusteella tutkittavat luokiteltiin aktiivisiin ja inaktiivisiin. Lapsuusajan liikunnan yhteyttä keski-iän liikunta-aktiivisuuteen tarkasteltiin χ2 – testillä ja logistisella regressioanalyysillä. Tutkittavista 8–14 % oli harrastanut kilpaurheilua 13–19-vuotiaana. Heistä 71–72 % oli fyysisesti aktiivisia keski-iässä. Kilpaurheilu 13–16- (p=0.017) ja 17–19- (p=0.045) vuotiaana sekä ohjattu (p=0.001) ja omatoiminen (p=0.001) liikunta 17–19 -vuotiaana ennustivat korkeampaa liikunta-aktiivisuutta keski-iässä. Tilastollisesti merkitsevä yhteys 17–19 -vuotiaiden kilpaurheilun ja keski-iän liikunta-aktiivisuuden välillä hävisi (p=0.067), kun malli vakioitiin koulutuksella ja parisuhteella. Muissa malleissa yhteydet säilyivät merkitsevinä. Kilpaurheilu, ohjattu ja omatoiminen liikunta varhaisnuoruudessa näyttävät olevan yhteydessä keski-iän liikunta-aktiivisuuteen. On mahdollista, että varhaisnuorten identiteetti liikunnan suhteen on osin muotoutunut pysyväksi ja siten ennustaa aikuisiän liikunta-aktiivisuutta. Kilpaurheilun yhteys keski-iän liikunta-aktiivisuuteen saattaa selittyä valikoitumisella, tavoitteellisemmalla harjoittelulla ja positiivisilla liikuntakokemuksilla. Liikunnan säilyminen murrosikään asti on merkittävä tekijä liikunnallisen elämäntavan synnyssä. Vaikka tilastollista yhteyttä kaikkien lapsuuden ikäryhmien ja keski-iän liikunta-aktiivisuuden välillä ei havaittu, tulisi lapsia ja nuoria kannustaa liikunnan pariin. Lisäksi tulisi huolehtia, että positiiviset liikuntakokemukset auttavat mahdollisimman monia saavuttamaan liikunnallisen elämäntavan.