Hermeneuttis-fenomenologinen tutkimus osallistujien kokemuksista vuoden 2015 Tavistock-seminaarista
Authors
Date
2018Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa ja tulkita osallistujien jälkikäteen sanotettuja kokemuksia vuoden 2015 Tavistock-seminaarista. Lisäksi tämän hermeneuttis-fenomenologisen tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millainen merkitys Tavistock-seminaarin kaltaisella koulutuksella ja sieltä ammennetuilla kokemuksilla oli tutkittaville niin yksilöllisellä kuin systeemisellä tasolla. Tutkimustuloksista saatavaa tietoa on tarkoitus hyödyntää tulevien Tavistockseminaarien kehittämisessä. Tutkimuksen kontekstina toimi Tavistock-seminaari ja Tavistock-traditio yleisemmin. Osallistujien kokemukset seminaarista muodostivat taas tutkittavan ilmiön. Tutkimuksessa osallistujien kokemuksia kartoitettiin avoimella haastattelulla. Tutkimusta varten haastateltiin kuutta osallistujaa. Tämän jälkeen haastattelut litteroitiin kirjalliseen muotoon. Seuraavaksi tutkittavien kertomuksista poimitut kokemukset teemoiteltiin eri ryhmiin. Aineiston analyysissä hyödynnettiin hermeneuttisen kehää. Koska kyseessä on hermeneuttis-fenomenologinen tutkimus, niin tutkimus tehtiin aineistolähtöisesti, jolloin esimerkiksi tutkimuskysymykset ja teoreettinen viitekehys tarkentuivat aineiston analyysin edetessä. Tutkimustulokset osoittavat, että Tavistock-seminaarista saadut kokemukset ovat monenkirjavia. Tutkittavien kertomuksista nousi kokemuksina esille erityisesti ammatillinen kasvu, henkilökohtainen muutosprosessi, itsetuntemuksen syveneminen, kokemuksen kokonaisvaltaisuus niin fyysisesti kuin psyykkisesti, toive palvelevasta johtajuudesta sekä kokemus ajan merkityksen paradoksaalisuudesta. Osallistujat kokivat seminaarilla olevan merkitystä niin ammatillisella kuin henkilökohtaisella tasolla sekä yleisemmällä, systeemisellä tasolla. Johtopäätöksenä tuloksista voidaan todeta, että Tavistock-seminaari heijastelee monenlaisia ilmiöitä niin yksilöllisellä kuin systeemisellä tasolla. Tulosten perusteella Tavistock-seminaarin kaltaisella koulutuksella voidaan nähdä olevan oma merkittävä paikkansa erilaisten ammatilliseen kasvuun, johtamiseen, ryhmä- ja organisaatiodynamiikkaan sekä yleisemmin työelämään liittyvien ilmiöiden ja haasteiden esiintuojana. Tuloksia voidaan myös hyödyntää tulevaisuuden Tavistock-seminaarien kehittämisessä. Jatkossa olisi mielenkiintoista saada lisää tutkimustietoa pitkittäistutkimuksen omaisesti osallistujien kokemuksista seminaarista. Lisäksi tutkimustulokset toivat esille esimerkiksi tunteiden merkityksen työelämässä, ja sen, että se on hyvin vähän tutkittu aihe, vaikka tunteet ja työelämä ovatkit jatkuvasti puheenaiheina. Lisäksi tulokset osoittivat toiveen palvelevalle johtajuudelle, mikä on eräänlainen tällä hetkellä pinnalla olevan monikollisen tai jaetun johtajuuden haastaja.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [25585]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Hyppy kasvamistapahtumaan : kasvatuksellisen kokemuksen ja pedagogisen paradoksin tarkastelua gadamerilaisen hermeneutiikan näkökulmasta
Sivonen, Riitta (2006)Tutkielmassa tarkastellaan ihmisen henkistä kasvamista Hans-Georg Gadamerin filosofisen hermeneutiikan pohjalta, jolloin kasvaminen nähdään hermeneuttisena ilmiönä, joka tapahtuu aina kasvavan ja hänen tulkintansa kohteen ... -
Oppilaiden kokemuksia ilmiöoppimisesta musiikin oppiaineen näkökulmasta Yhteistä virtaa -hankkeessa
Palola, Annukka (2022)Pro gradu –tutkimuksessa tarkastelen ilmiöoppimista musiikin oppiaineen näkökulmasta. Tarkoituksena oli ymmärtää ja kuvata oppilaiden kokemuksia Yhteistä virtaa -hankkeen musiikkityöpajoista. Tutkimusaineistona toimii ... -
Hengitysfysioterapian opetus ammattikorkeakoulussa : fenomenologis-hermeneuttinen tutkimus fysioterapeuttiopiskelijoiden kokemuksista
Sippola, Toni (2022)Hengitysfysioterapian opetus sisältyy osaksi fysioterapian tutkinto-ohjelmaa suomalaisissa ammattikorkeakouluissa. Hengitys- ja verenkiertoelimistön fysioterapia on yksi fysioterapian erikoistumisaloista. Hengitysfysioterapian ... -
Kyläkoulunopettajien ammatillinen itsetunto ja kokemuksia työympäristöstään
Sairanen, Mikko (2001) -
Rakenteen ja kokemuksen komplementaarisuus laadullisen aineiston tulkinnassa ja analyysissa
Harni, Esko; Nikkola, Tiina; Saari, Antti (Kansanvalistusseura; Aikuiskasvatuksen tutkimusseura, 2018)Tietotyön tutkimukseen kaivataan työntekijän kokemukset ja yhteiskunnan rakenteellisen tekijät yhdistävää otetta. Näin saadaan esiin työntekijän ahdistus, joka syntyy pakosta olla innostunut, luova ja vastuullinen.