Voimaharjoittelun toistumistiheyden vaikutus alaraajojen lihasten isometriseen voimantuottoon ja poikkipinta-alaan 64–75-vuotiailla henkilöillä.
Abstract
Ikääntymisen myötä lihasvoima ja -massa vähenevät muun muassa hermo-lihasjärjestelmän ikääntymisestä johtuvien muutoksien vuoksi. Tämä johtaa toimintakyvyn laskuun. Ikäänty-neiden henkilöiden lihasvoimaominaisuudet voivat säilyä ja jopa kasvaa voimaharjoittelun avulla. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selvittää voimaharjoittelun toistumisti-heyden (1–3 krt/viikko) vaikutusta alaraajojen lihasten isometriseen voimantuottoon ja poik-kipinta-alaan 64–75-vuotiailla miehillä ja naisilla.
Tutkimus oli satunnaistettu ja kontrolloitu. Yhteensä 106 tutkittavaa, joilla ei ollut aiempaa säännöllistä voimaharjoittelutaustaa, satunnaistettiin kolmeen interventioryhmään (n=26, n=27, n=28) ja kontrolliryhmään (n=25). Kaikki interventioryhmät harjoittelivat kuntosalilla ensin kolmen kuukauden ajan kaksi kertaa viikossa. Seuraavan kuuden kuukauden ajan inter-ventioryhmät osallistuivat voimaharjoitteluun yhden kerran (n=26), kaksi (n=27) tai kolme (n=28) kertaa viikossa. Voimaharjoittelu oli progressiivista ja eteni lineaarisen periodisoinnin mukaisesti lihaskestävyysharjoittelusta hypertrofisen perusvoimaharjoittelun kautta hermos-tollis-hypertrofiseen perusvoima- sekä nopeusvoimaharjoitteluun. Nilkan, polven ja alaraajo-jen ojennusvoimaa selvitettiin isometrisillä voimamittauksilla sekä etureiden ja pohkeen lihas-ten poikkipinta-alaa ultraäänimittauksilla. Mittausvaiheita oli kolme: ennen harjoittelun aloit-tamista, kolmen kuukauden harjoitusjakson jälkeen ja kuuden kuukauden harjoitusjakson päätteeksi.
Tutkittavien keski-ikä oli 69 vuotta ja heistä miehiä oli 46 %. Tulokset kolmen kuukauden voimaharjoittelun vaikutuksista osoittavat, että tutkimuksen aikana interventioryhmillä kasvoi isometrinen polvenojennusvoima (p=.012) sekä lihaksen poikkipinta-ala suorassa (RF, p=.001), ulommassa (VL, p<.001) ja sisemmässä (VI, p<.001) etureiden lihaksessa ja sisem-mässä kaksoiskantalihaksessa (GM, p=.009) kontrolliryhmään verrattuna. Molemmilla ryh-millä lisääntyi alaraajojen isometrinen ojennusvoima (p=.005), polven- (p=.001) ja nil-kanojennusvoima (p=.001) sekä ulomman etureiden lihaksen poikkipinta-ala (VL, p=.025).
Tulokset kuuden kuukauden voimaharjoittelun toistumistiheyden (1–3 krt/vko) vaikutuksista osoittavat, että harjoitustiheydellä ei ollut merkitystä lihasvoimaan tai lihaksen poikkipinta-alaan. Kaikilla ryhmillä alaraajojen isometrinen ojennusvoima (p<.001) ja nilkanojennusvoi-ma (p<.001) kehittyivät tutkimuksen aikana samalla tavalla. Tutkimuksen aikana lihaksen poikkipinta-ala pieneni kaikilla interventioryhmillä suorassa (RF, p<.001) ja ulommassa (VL, p<.001) etureiden lihaksessa sekä sisemmässä (GM, p<.001) ja ulommassa kaksoiskantali-haksessa (GL, p<.001).
Ensimmäisen kolmen kuukauden harjoitusjakson aikana kasvoi sekä isometrinen lihasvoima että lihaksen poikkipinta-ala. Seuraavan kuuden kuukauden harjoitusjakson aikana lihaksen poikkipinta-ala pieneni kaikilla interventioryhmillä, vaikka lihasvoima jatkoi kasvuaan. Suu-rempi harjoitustiheys ei tuonut lisäarvoa lihasvoiman tai lihaksen poikkipinta-alan kasvulle.
Main Author
Format
Theses
Master thesis
Published
2018
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201806133150Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish