Mardiros Sanoukian: Kuopiolaisen kosmopoliitin elämä ja taiteellinen tuotanto
Abstract
Mardiros Sanoukian (1929-1997) oli kuopiolainen taidemaalari ja taidevalokuvaaja. Hänen taiteellinen matkansa alkoi Beirutista syventyen taiteelliseksi elämäntavaksi Pariisissa, päättyen lopulta Kuopioon. Hänen monipuolinen taiteellinen tuotantonsa kattaa useita erilaisia tekniikoita, joita hän kehitti saavuttaakseen tavoitellun päämäärän. Kuopiossa Sanoukian tunnetaan valokuvaajana, joka kuvasi kaupunkia ja sen lähiympäristöä kaksikymmentä vuotta aina kuolemaansa saakka. Hän jäi kuitenkin suuremmalle yleisölle tuntemattomaksi.
Tutkielman ensisijainen tehtävä on kertoa Mardiros Sanoukianin kokonainen elämäntarina biografisen tutkimuksen keinoin. Narratiivinen lähestymistapa toimii tutkimuksen työkaluna kerätyn muistitiedon kautta. Samalla se syventyy yksityiskohtaisemmin Sanoukianin taiteellisen tuotannon tunnetuimpaan tekniikkaan eli valokuvaamiseen. Tutkimus tuo esille myös taideteknisiä erikoisuuksia sekä taiteilijan koko tuotannon kaaren, joiden esittämiseen hyödynnetään mikrohistoriaa ja sen käsitteitä.
Mardiros Sanoukianin matka tunnetuista taidekouluista pohjoissavolaisen ympäristön ja paikallisuuden kuvaajaksi oli poikkeuksellinen. Tuntemattomammaksi jäänyt Sanoukian syventyi pääasiassa pohjoissavolaisen ympäristön esittämiseen. Hän teki taidettaan henkilökohtaisista lähtökohdista käsin syventyen hetken tapahtumaan. Tänä päivänä Sanoukianin tekninen tarkkuus ja taiteellinen elämätapa ilmenevät Kuopiolle paikallisesti merkittävänä valokuvatuotantona.
Main Author
Format
Theses
Master thesis
Published
2018
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201806042997Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish