Käsitteellinen ymmärtäminen ja fysiikan oppimiseen liittyvät odotukset lukion mekaniikassa
Aikaisempi tutkimus (Utriainen 2004) ja myöhempi oppimistulosten tarkastelu
paljastivat puutteita, jotka koskivat kappaleen liiketilan ja kappaleen vuorovaikutusten välisen yhteyden ymmärrystä. Voimakuvion laadinta ja liikeyhtälön kirjoittaminen tuottivat vaikeuksia. Pakollisella fysiikan kurssilla opiskelijat muodostavat
käsityksen, joka koskee fysiikkaa oppiaineena ja sen opiskelua. Saaduilla kokemuksilla voi olla merkitystä fysiikan syventäviin kursseihin kohdistuviin odotuksiin. Opetukselle asetettiin kaksi tavoitetta: piti edistää Newtonin toiseen ja Newtonin kolmanteen lakiin liittyvien tehtävien kvalitatiivista osaamista ja liikeyhtälön
kirjoittamista sekä yrittää vaikuttaa opiskelijan omiin menestymisen odotuksiin
mekaniikan kursseilla. Opetussuunnitelman muutos teki mahdolliseksi vertailevan
tutkimuksen. Opetuskokeilussa kontrolliryhmän (N = 19) oppikirja oli laadittu
vuoden 1994 ja koeryhmän (N = 18) uuden, vuoden 2004 opetussuunnitelmien
mukaan. Kontrolliryhmän oppikirjassa vuorovaikutuskaaviota ei ollut. Molemmissa ryhmissä käytettiin hahmottavaa lähestymistapaa, jossa Newtonin lakien lähtökohtana olivat törmäyskokeet. Tämän lisäksi koeryhmän opiskeluohjeet uusittiin:
nyt korostettiin seuraavan oppitunnin aiheeseen perehtymistä ja ponnistelun, ei
älyn, merkitystä. Oppitunnilla työskenneltiin 3–4 hengen ryhmissä, ja sama opettaja opetti molempia ryhmiä. Oppimisessa tapahtunutta muutosta tutkittiin käsitetesteillä ja laskutehtävillä.
Oppikirjat eivät eronneet luettavuusindeksin suhteen, mutta koeryhmän oppikirja toteutti multimediaoppimisen koherenssi-, opastin ja spatiaalisen jatkuvuuden periaatteet, millä näyttäisi olevan vaikutusta testituloksiin. Tutkimuksen perusteella koeryhmän ja kontrolliryhmän Newtonin kolmannen lain oppimistulokset eivät tilastollisesti poikenneet toisistaan. Sen sijaan Newtonin toisen lain kontekstissa 55 %:ssa testejä koeryhmän oppimistulokset olivat paremmat kuin kontrolliryhmän efektikoon ollessa suuri. Toisen vuosikurssin opetus ei muuttanut
opiskelijoiden odotuksia, jotka näyttävät vakiintuneen ensimmäisen vuosikurssin
aikana. Koeryhmä erosi tilastollisesti kontrolliryhmästä siinä, että kyselyn perusteella opiskelijat pystyivät oppimateriaalista ja henkilökohtaisista mieltymyksistä
riippumatta asettamaan realistisia tavoitteita sekä tavoitteelliseen työskentelyyn.
Missään testissä tai tehtävässä kontrolliryhmän oppimistulos ei ollut parempi kuin
koeryhmän.
...
Publisher
University of JyväskyläISBN
978-951-39-7456-5ISSN Search the Publication Forum
0075-4625Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Väitöskirjat [3537]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Vuorovaikutuskaavion käytön vaikutus voimakäsitteen oppimiseen lukion mekaniikan opetusjaksoilla
Mäkynen, Asko (University of Jyväskylä, 2014) -
Lukiolaisten taustakäsityksistä ja tehtävien esitystapojen hallinnasta mekaniikassa
Talikka, Aku (2010)Oppilaiden vaikeudet fysiikassa voivat liittyä käsitteellisen ymmärtämisen lisäksi esimerkiksi tehtävän esitysmuotoon eli representaatioon: sisällöltään samanlaisiin kysymyksiin, jotka ilmaistaan eri representaatioilla, ... -
Ionisoivan säteilyn ja aineen välinen vuorovaikutus lukion fysiikan oppikirjoissa
Vankka, Anna (2012) -
Liikkeen ja voiman kuvitus yläkoulun ja lukion fysiikan oppikirjoissa
Kurki, Pekka (2014)Kuvat ovat kiistattomasti olennainen osa ihmisen kokemusmaailmaa ja kommunikointia, ja ne ovat tärkeä osa etenkin luonnontieteitä, joissa kuvallisella ilmaisulla on aina ollut merkittävä asema niin asiantuntijoiden kuin ... -
Representaatiot ja virhekäsitykset lukion mekaniikassa
Leppänen, Timo (2012)Fysiikan opiskelussa olennaisena osana ovat erilaiset tiedon esitysmuodot eli represen-taatiot. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että representaatioiden osaaminen on edellytys fysiikan käsitteiden oikealle ymmärrykselle. ...