Seitsemäsluokkalaisten ja heidän vanhempiensa ruutuajan ja fyysisen aktiivisuuden yhteydet
Tekijät
Päivämäärä
2018Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää suomalaisten seitsemäsluokkalaisten nuorten ruutuajan ja fyysisen aktiivisuuden määrää sekä niiden yhteyttä toisiinsa. Lisäksi tavoitteena oli selvittää heidän vanhempiensa ruutuajan ja fyysisen aktiivisuuden yhteyttä nuorten ruutuaikaan ja fyysiseen aktiivisuuteen.
Aineistona käytettiin LIKES-tutkimuskeskuksen keräämää Liikkuva koulu -ohjelman seuranatutkimusaineistoa, joka kerättiin vuonna 2013. Tutkimuksen kohdejoukkona olivat seitsemäsluokkalaiset oppilaat ja heidän huoltajansa (n=269). Tutkimuksen aineisto kerättiin kahden eri kyselylomakkeen avulla. Oppilaat täyttivät oppilaskyselylomakkeen koulussa oppitunnin aikana ja vanhemmille lähetettiin huoltajakysely sähköpostitse. Aineiston analysoinnissa hyödynnettiin riippumattomien otosten t-testiä, parittaista t-testiä, ristiintaulukointeja, khiin-neliötestiä, Pearsonin korrelaatioanalyysiä ja varianssianalyysiä.
Tutkimustulokset osoittivat, että tyttöjen ja poikien kokonaisruutuajan määrät eivät eronneet toisistaan. Eniten ruutuaikaa nuorille kertyi television katselemisesta sekä tietokoneen käytöstä ja pelien pelaamisesta. Runsas tietokoneen käyttö ja pelaaminen oli yleisempää pojilla kuin tytöillä. Lisäksi havaittiin, että ruutuaikaa kertyy enemmän viikonlopun päivinä kuin arkipäivinä. Vanhemmille ruutuaikaa kertyi eniten television katselusta. Lisäksi havaittiin, että isien ruutuajan kokonaismäärä oli merkitsevästi äitien ruutuaikaa suurempi.
Pojat saavuttivat tyttöjä useammin liikuntasuosituksen, eli liikkuivat vähintään 60 minuuttia viikon jokaisena päivänä. Pojista 36,1 prosenttia ja tytöistä 14,7 prosenttia ylsi suositukseen. Äidit harrastivat kevyttä liikuntaa useammin kuin isät. Isät taas olivat hieman aktiivisempia kilpailijoita ja tavoitteellisia harjoittelijoita. Nuorten kokonaisruutuajan ei todettu olevan yhteydessä heidän fyysiseen aktiivisuuteensa, mutta runsas tv:n katselu (>4h) oli negatiivisessa yhteydessä fyysisen aktiivisuuden suositusten saavuttamiseen sekä arkisin että viikonloppuisin. Äidin fyysisen aktiivisuuden todettiin olevan positiivisesti yhteydessä tyttöjen aktiivisuuteen. Vanhempien ruutuajan määrät puolestaan olivat yhteydessä toisiinsa, ja vanhempien ruutuajan määrällä oli yhteys nuorten ruutuaikaan.
Tämän tutkimuksen perusteella saatiin vahvistusta aiempien tutkimusten antamiin tuloksiin, joiden mukaan vanhempien ruutuaika on yhteydessä nuorten ruutuaikaan. Kuitenkaan fyysisen aktiivisuuden yhteytä vanhempien ja nuorten välillä ei tässä tutkimuksessa pystytty osoittamaan yhtä selkeästi kuin joissakin aiemmissa tutkimuksissa. Erityisesti poikien, aiempia tutkimuksia suurempaan, fyysisen aktiivisuuden määrään saattoi vaikuttaa aineiston kerääminen Liikkuvista kouluista, joissa on oletettavasti tehty toimia koulupäivien aikaisen liikunnan lisäämiseksi. Tutkimuksessa ei myöskään tavoitettu kaikkea ruutuaikaa, koska kännykän käyttöä ei huomioitu. Älypuhelimet ovat merkittävällä tavalla lisänneet ja laajentaneet puhelimen käyttöä. Ruutuaika saattaa tulevaisuudessa lisääntyä entisestään, joten lasten ja nuorten kanssa toimivien aikuisten on syytä kiinnittää huomiota sen terveydellisiin vaikutuksiin.
...
Henriksson, I. 2017. Association between screen time and physical activity of seventh-grade students and their parents. Faculty of Sport and Health Sciences, University of Jyväskylä. Master’s thesis in sports education. 66 p.
The main purpose of this study was to explore the association between the amount of screen time and physical activity among seventh-grade students and their parents. In addition, the research explored the association between screen time and physical activity of the students and their parents.
The research materials used were data collected during the 2013 research Finnish Schools on the Move by LIKES Research Centre for Physical Activity and Health. The targeted group of this research was seventh-grade students in upper comprehensive school and their parents or guardians (n=269). The data were collected by two separate questionnaires. The students completed their questionnaires during school, and the parents responded through an electronic form. An Independent Samples T Test, Paired-Samples T Test, Crosstabulation, Pearson’s correlation analysis and one-way analysis of variance (ANOVA) analyzed the data.
The data showed that there were no major differences between boys’ and girls’ screen time. Most of the children’s screen time consisted of watching television, computer usage, and vid-eo game playing. Boys used computers and played video games more than girls did. Moreo-ver, it was observed that the children’s screen time accumulated mainly during weekend days. Most of the parents’ screen time consisted of watching television. In addition, it was deter-mined that the fathers’ average screen time was significantly more that the mothers’ screen time.
Generally, the results showed that boys were more physically active than girls were. The boys achieved the recommended amount of physical activity – 60 minutes per day on every day of the week; 36.1% of the boys and 14.7% of the girls exceeded the recommended amount of physical activity per day. The mothers conducted light physical activity more often than fa-thers did. In contrast, the fathers were more often involved in competitive sports and were more goal-oriented. It was not determined that the screen time of children had an impact on their physical activity, but substantial television screen time (>4h) had a negative impact on achieving the recommended physical activity time on weekdays and on weekends. The moth-ers’ physical activity showed a positive relationship to the physical activity of girls. The par-ents’ screen time was in coherence between the couples. The parents’ screen time was in direct relation to the children’s screen time.
This study provided support for previous studies in which the results revealed a similar rela-tionship between the parents’ screen time and the children’s screen time. However, the corre-spondence of the amount of physical activity among the parents and their children could not be confirmed as clearly as in previous studies. Especially in the boys’ case, the data could have been influenced by data being collected within the Finnish Schools on the Move project, in which the children were intentionally exposed to a larger amount of physical activity during school time. In addition, the research did not consider the amount of time the children spent using their mobile phones. Recently, smartphones have significantly increased the amount of screen time among teenagers. At the same time, future digital trends will increase the chil-dren’s screen time. Therefore, the adults should consider the impacts and risks it might have on their children’s health.
Keywords: Screen time, physical activity, children, parents, Finnish Schools on the Move
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Fyysisen aktiivisuuden, seuraharrastuneisuuden, ruutuajan ja painoindeksin yhteydet unen kestoon nuorilla siirtymässä alakoulusta yläkouluun
Rantalainen, Venla (2021)Tutkielman tarkoituksena oli selvittää 6.- ja 7.-luokkalaisten nuorten fyysisen aktiivisuuden, seuraharrastuneisuuden, ruutuajan ja painoindeksin yhteyksiä unen kokonaiskestoon. Tutkimuksessa selvitettiin, miten unen kesto, ... -
Ruutuajan muutokset 7. luokalta 9. luokalle ja sen yhteydet fyysiseen aktiivisuuteen, painoindeksiin ja vanhempien koulutustasoon
Aunio, Matias; Paavola, Leevi (2018)TIIVISTELMÄ Aunio, Matias. & Paavola, Leevi. 2018. Ruutuajan muutokset 7. luokalta 9. luokalle ja sen yhteydet fyysiseen aktiivisuuteen, painoindeksiin ja vanhempien koulutustasoon. Jyväskylän yliopisto. Liikuntatieteellinen ... -
Fyysisen aktiivisuuden yhteys seitsemäsluokkalaisten urheiluyläkoululaisten tavoitteellisuuteen opinnoissa ja urheilussa
Kuosmanen, Tero; Kyyrä, Aapo (2020)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko Olympiakomitean urheiluyläkoulukokeiluun osallistuvien seitsemäsluokkalaisten fyysisen aktiivisuuden määrällä yhteyttä heidän tavoitteellisuuteensa opinnoissa ja urheilussa. ... -
Nukkuvatko liikkuvat nuoret muita paremmin? : Liikkuva koulu -hankkeessa mukana olleiden 8.- ja 9.-luokkalaisten fyysisen aktiivisuuden yhteys nukkumistottumuksiin, väsymykseen ja uniongelmiin
Rättyä, Laura; Vesala, Hanna (2013)Rättyä, Laura & Vesala, Hanna. 2013. Nukkuvatko liikkuvat nuoret muita paremmin? Liikkuva koulu -hankkeessa mukana olleiden 8.- ja 9.-luokkalaisten fyysisen aktiivisuu-den yhteys nukkumistottumuksiin, väsymykseen ja ... -
Koulukiusaamisen yhteys fyysisen aktiivisuuden määrään sekä vapaa-ajan liikuntamotiiveihin 8.- ja 9.luokkalaisilla
Perälä, Samu; Pispala, Jukka (2015)Perälä, S. & Pispala, J. 2015. Koulukiusaamisen yhteys fyysisen aktiivisuuden määrään sekä vapaa-ajan liikuntamotiiveihin 8.- ja 9.luokkalaisilla. Liikuntakasvatuksen laitos, Jyväskylän yliopisto, Liikuntapedagogiikan pro ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.