Tekoäly työkaveriksi : tulevaisuuden ammattilaisten näkemyksiä älyteknologiasta ja työn muutoksesta
Abstract
Tekoälyn kiihtyvän kehityksen uskotaan mullistavan työelämän jo lähitulevaisuudessa. Tutkielman empiirisen osan tarkoituksena oli selvittää ammatillisen toisen asteen koulutuksen opiskelijoiden, tulevaisuuden ammattilaisten, käsityksiä älykkäästä teknologiasta ja sen aikaansaamasta työelämän muutoksesta. Tavoitteena oli tutkia odotuksia ja pelkoja sekä selvittää minkälainen käsitys opiskelijoilla on ihmisen ja älykkään teknologian suhteesta erityisesti ihmisen eksperttiyden näkökulmasta, ja toisaalta mitkä ovat opiskelijoiden valmiudet kohdata teknologian myötä muuttuvan työelämän haasteet. Tutkielmassa oli oleellista myös verrata opiskelijoiden subjektiivisten odotusten, asenteiden ja pelkojen suhdetta objektiivisempiin teoreettisessa viitekehyksessä esitettyihin näkemyksiin älykkään teknologian kehityksestä ja työelämän muutoksesta. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat Etelä-Savon ammattiopiston opiskelijat. Tutkimusaineisto kerättiin sähköisen kyselyn avulla (N=150) helmikuussa 2018.
Tutkimustulosten mukaan opiskelijoilla on yksilöstä riippuen hyvin erilaisia käsityksiä älyteknologian kehityksestä ja tulevista saavutuksista. Älyteknologian kehittymiseen ja kehityksen liian suureen nopeuteen liittyy kuitenkin yleisesti pelkoja, jotka voidaan liittää esimerkiksi puutteelliseen kontrollin ja agenttiuden tunteeseen. Usko ihmisen eksperttiyteen suhteessa tekoälyteknologiaan on toisaalta erittäin vahvaa. Eri sukupuolten välillä löytyi eroja siten, että miesten odotukset tekoälyteknologian saavutuksista olivat naisia suurempia naisten puolestaan kokiessa kehityksen miehiä pelottavammaksi. Miehet toisaalta pyrkivät naisia enemmän myös pysymään mukana teknologian kehityksessä. Odotukset osoittautuivat silti monessa suhteessa epärealistisiksi, kenties siksi, että julkisessa keskustelussa ja mediassa tekoäly-käsitettä käytetään varsin epämääräisesti ja epäjohdonmukaisesti.
Muuttuvan työelämän näkökulmasta huolestuttavin tulos oli se, että opiskelijat uskovat nykyisen koulutuksensa takaavan työpaikan aina eläkeikään saakka. Todellinen haaste ei tällöin ole pelkästään tekoälyn kehitys ja siihen liittyvät asenteet sinänsä, vaan elinikäisen oppimisen tarpeen sisäistäminen ja yhteiskunnan tasolla tasa-arvoisten kouluttautumismahdollisuuksien tarjoaminen sosiaalisesta asemasta, iästä, koulutuksesta ja toimeentulosta riippumatta.
Main Author
Format
Theses
Master thesis
Published
2018
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201805022419Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish