Miksi Varkaus oli menestyvä urheilukaupunki 1960-luvulla?
Abstract
Urheilumenestyksen tarkastelussa painopiste on ollut maittain toteutetussa joukkueiden, seurojen ja yksilöurheilijoiden menestyksen vertailussa. Sen sijaan paikkakuntien urheilumenestystä on tutkimuksissa vertailtu vähemmän. Tutkimuksessa jäljitettiin millaista menestystä varkautelaiset urheilijat saavuttivat 1960-luvulla ja mitkä tekijät vaikuttivat paikalliseen urheilumenestykseen? Varkautelainen urheilumenestys suhteutettiin 11 muuhun vastaavankokoiseen kaupunkiin. Tutkimuksemme sijoittuu historiallis-sosiologisen tapaus- ja rakennetutkimuksen piiriin. Tällöin tunnistamme paikallisia toimijaverkostoja sekä yhteiseen tekemiseen sitovia taloudellisia, poliittisia ja kulttuurisia tekijöitä. Tutkimusaineistot koostuvat pääosin urheiluseurojen tuottamista dokumenteista ja historiateksteistä, eri toimijoiden haastatteluista ja paikallisen Warkauden Lehden uutisoinnista. Varkauden urheilijoiden menestystä 1960-luvulla selittävät useat tekijät. Paikkakunnalla toiminut suuryhtiö A. Ahlströmin paikallisjohto näki urheilun sosiaalitoimintana ja osin myös yrityksen markkinointina, mikä mahdollisti urheilun suorituspaikkojen rakentamisen. Myös kunnallisen urheilu- ja liikuntahallinnon kehittyminen kohensi 1960-luvulla pääasiassa urheilun olosuhteita. Menestystä saavuttaneet lajit, kuten jääpallo, vetivät sotien jälkeen syntyneitä suuria ikäluokkia urheilukentille ja katsomoihin. Harrastajien runsaus perustui vapaaehtoisten aktivoimaan seuratoimintaan, jonka aloittamisen kynnys oli matala. Huippu-urheilun taso ei ollut nykyisenkaltaisen korkea, jolloin kansalliselle ja osin jopa kansainväliselle tasolle saattoi päästä nopeastikin. Porvari- ja työläisseurojen kilvoittelu harrastajista oli hyödyksi urheilumenestykselle. Lisäksi varkautelaiset urheilumenestyjät saivat valmentajikseen ammattitaitoisia lajikulttuuriosaajia, jotka mahdollistivat tavoitteellisen ja hyvin organisoidun toiminnan. Osalle menestyvistä urheilijoista luotiin taloudelliset edellytykset ammattimaiseen tai vähintään puoliammattimaiseen harjoitteluun.
Main Authors
Format
Articles
Research article
Published
2018
Series
Subjects
Publication in research information system
Publisher
Liikuntatieteellinen seura
Original source
https://www.lts.fi/media/lts_vertaisarvioidut_tutkimusartikkelit/2018/lt_1-18_tutkimusartikkelit_itkonen_lowres.pdf
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201803211795Käytä tätä linkitykseen.
Review status
Peer reviewed
ISSN
0358-7010
Language
Finnish
Published in
Liikunta ja tiede
Citation
- Itkonen, H., Nevala, A., & Salmikangas, A.-K. (2018). Miksi Varkaus oli menestyvä urheilukaupunki 1960-luvulla?. Liikunta ja tiede, 55(1), 89-97. https://www.lts.fi/media/lts_vertaisarvioidut_tutkimusartikkelit/2018/lt_1-18_tutkimusartikkelit_itkonen_lowres.pdf
Copyright© Kirjoittajat & Liikuntatieteellinen Seura ry, 2018.