Musiikin toimintaympäristö lukemaan oppimisen ja kielen oppimisen tukemisessa

Abstract
Tutkimuksen tarkoituksena on kehittää musiikin oppimisympäristö, jonka avulla voidaan vahvistaa lukemaan oppimisen ja kielen oppimisen taitoja. Tutkimus on laadullinen design-tutkimus. Tutkimuksessa kehitetään seitsemän syklin kautta yhdessä asiantuntija-opettajien kanssa musiikillinen peli. Peliä testataan esi-ja alkuopetuksen perusopintoja opiskelevilla opiskelijoilla (5), ensimmäisen luokan 13 oppilaalla sekä valmistavan luokan viidellä S2-oppilaalla (suomi toisena kielenä oppilaalla). Musiikillinen peli pohjautuu lukemaan oppimisen ja kielen oppimisen teorioihin sekä musiikkikasvatuksen toimintatapoihin. Pelin lisäksi tutkimuksessa kehitetään myös käsityksiä alkuopetuksen opetuksesta kollaboratiivisen yhteistyön kautta. Musiikillisen pelin kautta vahvistetaan lukemaan oppivien ja kielen oppijoiden fonologista tietoisuutta, prosodista kykyä, äänteiden ja tavujen kestojen erottelukykyä sekä kirjain-äännevastaavuutta. Musiikin toimintatapojen: laulamisen, soittamisen, kuuntelemisen ja liikkumisen kautta voidaan vahvistaa kielellisen tietoisuuden taitoja. Musiikillinen peli rakentuu musiikin toimintatapojen ja kielellisen tietoisuuden osa-alueiden yhdistämisessä. Pelillisyys lisää oppilaiden innostusta, sitoutumista ja omaa omistajuutta oppimiseen. Peli tukee vuorovaikutteista kielen oppimista.
Main Author
Format
Theses Master thesis
Published
2017
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201709263829Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
License
In CopyrightOpen Access

Share