Tutkielmani käsittelee sitä, miten sotalapsikokemukset ovat vaikuttaneet sotalasten kieli-identiteettiin ja kielielämäkertaan. Sotalapsilla tarkoitetaan niitä lähes 80 000 suomalaislasta, jotka siirrettiin vuosina 1939–1945 Suomen talvi- ja jatkosodan takia muihin Pohjoismaihin, pääasiassa Ruotsiin. Sotalapset omaksuivat repertoaariinsa uuden kielen, ja suomenkieliset resurssit unohtuivat usein käyttämättöminä. Suomeen palatessaan sotalapset oppivat suomea uudelleen. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan sitä, millaiset kokemukset ovat olleet merkityksellisiä Suomeen palanneiden sotalasten kielielämäkertojen kannalta ja millaisia merkityksiä eri kielille rakentuu sotalasten kertomuksissa. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostuu narratiivisen tutkimuksen ja muistitietotutkimuksen näkökulmista, joissa kielellä on keskeinen rooli sosiaalisen todellisuuden ja sen merkitysten tuottajana. Monikielisyyttä ja kielitaitoa lähestytään moninaisina kielellisinä resursseina. Keskeisiä käsitteitä o
vat kielielämäkerta ja kieli-identiteetti, jonka nähdään pohjautuvan diskursiiviseen ja narratiiviseen käsitykseen identiteetistä dynaamisena ja vuorovaikutuksessa muovautuvana, mutta silti ehjäksi kerrottuna kokonaisuutena. Kielielämäkerran ja kieli-identiteetin tarkastelu yhdessä on luontevaa, sillä kielielämäkertojen avulla voidaan taustoittaa ja ymmärtää tutkimuksen osallistujien tämänhetkistä kieli-identiteettiä.
Aineisto kerättiin narratiivisella haastattelumenetelmällä. Tutkimukseen osallistui kahdeksan jatkosodan aikana Ruotsissa ollutta ja sen jälkeen Suomeen palannutta sotalasta, jotka tavoitettiin erään sotalasten paikallisyhdistyksen kautta. Aineisto on analysoitu sisällönanalyysin ja narratiivisen analyysin keinoin muistitietotutkimuksen näkökulmia hyödyntäen. Aineisto talletetaan tutkimuksen jälkeen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon.
Sotalapsilla ei ole kielellisistä kokemuksista Ruotsissa tarkkoja muistikuvia. He ovat omaksuneet ruotsinkielisiä resursseja tiedostamatta. Suomenkieliset resurssit rapautuivat ja unohtuivat vähitellen, ja Suomeen palatessa niitä omaksuttiin ja opittiin uudestaan. Suomen kielen omaksuminen näyttäytyy välttämättömänä, koska ruotsin kielen resurssien käyttöön ei Suomeen-paluun jälkeen ollut juurikaan mahdollisuuksia. Osaa osallistujista on kiusattu ruotsintaidon ja puutteellisten suomen kielen resurssien takia esimerkiksi koulussa, mikä on vaikuttanut haluun ylläpitää ruotsin kielen repertoaaria. Kaikki osallistujat ovat kuitenkin hyödyntäneet ruotsin kielen resurssejaan eri konteksteissa elämänsä varrella, kuten työelämässä, järjestötyössä ja yhteydenpidossa Ruotsiin. Suurin osa osallistujista on opiskellut monia muita kieliä, ainakin englantia. Nykyään kaikki eivät näe itseään monikielisinä, vaikka lähes kaikki vähintäänkin ymmärtävät ruotsia. Monet osallistujista ovat läpi elämänsä käyttäneet ruotsin kielen repertoaariaan aktiivisesti ja näkevät sen tärkeänä osana identiteettiään. Toisaalta suomen kieli on monelle ensisijainen ruotsiin verrattuna, koska se symboloi kotimaata ja on äidinkieli suurimmalle osalle osallistujista. Sotalapsikokemuksia muistellaan pääasiassa positiivisesti, ja niiden nähdään rikastuttaneen elämää myös kielellisesti.
...
