Tahdosta riippumaton musiikin kuvittelu

Abstract
Tutkin kandidaatintutkielmassani tahdosta riippumatonta musiikin kuvittelua eli tuttavallisemmin korvamatoja. Tavoitteenani oli selvittää ihmisten subjektiivisia kokemuksia korvamadoista: kuinka usein niitä koetaan ja miten ne alkavat tai loppuvat. Perehdyin erityisesti myös siihen, että kuinka korvamadot vaikuttavat haastateltaviin sekä millainen musiikki heillä jää päähän soimaan. Toteutin tutkimukseni keräämällä laadullisen aineiston, jota varten haastattelin neljää musiikkia opiskelevaa tai musiikin alalla työskentelevää ihmistä. Tuloksista kävi ilmi, että korvamadot ovat haastateltaville arkinen ja tuttu ilmiö, joita koetaan päivittäin. Ilmiö koettiin ärsyttävän vasta sitten, kun se alkoi häiritä jollain tapaa sen hetkistä tekemistä. Korvamadoksi jäävä melodia on entuudestaan tuttu ja yksinkertainen, mutta sisältää usein myös musiikillisen koukun. Melodia voi koostua useammista eri kappaleiden osista, soiden päässä ikään kuin potpurina. Korvamadoksi jäävä musiikki ei myöskään aina ole itselle välttämättä sitä mieluisinta. Tuloksien mukaan toistuvuus ja huomaamattomuus ovat ilmiölle tyypillisiä piirteitä.
Main Author
Format
Theses Bachelor thesis
Published
2017
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201706303185Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish
License
In CopyrightOpen Access

Share