Kouluhyvinvoinnin yhteys nuorten huoliin siirryttäessä alakoulusta yläkouluun : itsetunto, sukupuoli ja koulutyyppi yhteyttä muuntavina tekijöinä
Abstract
Tämä tutkimus on osa Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksella toteutettua TIKAPUU -
tutkimushanketta, jonka tavoitteena on tunnistaa tekijöitä, jotka edistävät oppimista, kouluhyvinvointia
sekä onnistunutta siirtymää alakoulusta yläkouluun. Tämän osatutkimuksen tavoitteena oli
selvittää kouluhyvinvoinnin yhteyttä nuorten huoliin siirryttäessä alakoulusta yläkouluun. Kouluhyvinvointia
tutkittiin nuorten kokemana kouluviihtyvyytenä sekä koulustressin puuttumisena. Ylä-
kouluun liittyviä huoliaan nuoret saivat raportoida vapaasti, jonka jälkeen huolet luokiteltiin sisältö-
jen perusteella huoliluokkiin. Kouluviihtyvyyden ja koulustressin yhteyttä selvitettiin sekä huolten
kokonaismäärään että erityyppisiin huoliin liittyen. Lisäksi haluttiin selvittää, muuntavatko itsetunto,
sukupuoli ja koulutyyppi kouluhyvinvoinnin ja huolten välistä yhteyttä. Tutkimuksen aineisto
kerättiin kyselylomakkeilla nuorilta (n=838) kuudennen luokan keväällä. Tällöin huolten yläkoulusta
voi olettaa olevan ajankohtaisimmillaan yläkoulun alkaessa seuraavana syksynä. Tulokset osoittivat
kouluviihtyvyyden olevan positiivisesti yhteydessä huolten kokonaismäärään, kavereihin liittyviin
huoliin sekä koulumatkoihin ja myöhästymisiin liittyviin huoliin. Mitä paremmin nuori siis
alakoulussa viihtyi, sitä enemmän hänellä oli huolia kokonaisuudessaan sekä huolia kavereista, koulumatkasta
ja myöhästymisistä liittyen yläkouluun siirtymiseen. Koulustressillä havaittiin olevan
positiivinen yhteys nuoreen itseensä liittyviin huoliin, kuten esimerkiksi huoliin omasta jaksamisestaan
ja omista ominaisuuksistaan. Mitä enemmän nuori siis koki alakoulussa koulustressiä, sitä
enemmän hän ilmaisi huolia itsestään siirryttäessä yläkouluun. Sukupuolen ja koulutyypin havaittiin
myös muuntavan koulustressin ja itseen liittyvien huolten välistä yhteyttä. Tytöillä runsaampi koulustressi
oli vahvasti yhteydessä suurempaan määrään itseen liittyviä huolia, kun taas pojilla vastaavaa
yhteyttä ei löytynyt. Niillä nuorilla, jotka siirtyivät alakoulusta yläkouluun saman koulun sisällä,
runsaampi koulustressi oli vahvasti yhteydessä suurempaan määrään itseen liittyviä huolia. Myös
koulua vaihtaneilla oppilailla näkyi vastaavanlainen yhteys, mutta heikompana. Tulokset viittaavat
siihen, että kouluhyvinvointi on yhteydessä nuorten huoliin siirryttäessä alakoulusta yläkouluun.
Lisäksi tulokset osoittavat, että sukupuoli ja koulutyyppi voivat vaikuttaa siihen, missä määrin koulustressi
aiheuttaa nuorelle häneen itseensä liittyviä huolia. Huolet yläkoulusta voivat pahimmillaan
johtaa muun muassa sopeutumisvaikeuksiin yläkoulussa, alentuneeseen itsetuntoon sekä masennukseen.
Jotta vältyttäisiin huolten negatiivisilta seurauksilta, ja jotta siirtymä alakoulusta yläkouluun
olisi mahdollisimman sujuva, tulisi nuorten kouluhyvinvointiin ennen yläkouluun siirtymistä kiinnittää
tarpeeksi huomiota.
Main Author
Format
Theses
Master thesis
Published
2017
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201706152917Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish