Suoran vesijuoksutestin toistettavuus sekä vaikutukset hermolihasjärjestelmän väsymykseen

Abstract

Johdanto. Vesijuoksu on urheilijoiden keskuudessa suosittu korvaava harjoitusmuoto. Vesijuoksuharjoittelusta voivat hyötyä etenkin loukkaantumisista kärsivät urheilijat. Vesijuoksun selkeä etu on harjoitusmuodon turvallisuus ja vammariskittömyys. Veden hydrodynaamiset ominaisuudet tekevät vesijuoksemisesta merkittävästi erilaisen harjoitusmuodon tasamaalla juoksemiseen verrattuna. Urheilijat tarvitsevat päivitettyä tietoa, mitä muuttujia vesijuoksuharjoittelussa tulisi seurata. Vesijuoksutestejä on teetetty aikaisemmin, mutta niiden validoimisessa ja raportoinnissa on ollut puutteita. Menetelmät. Tutkimukseen osallistui 13 (7 miestä ja 6 naista) kestävyysjuoksijaa tai suunnistajaa. Iältään miestutkittavat olivat 25.8 ± 6.4 ja naistutkittavat 23.1 ± 1.6 vuotta. Pituus oli miestutkittavilla 180.3 ± 7.9 ja naistutkittavilla 167.5 ± 7.2 cm. Painoa miestutkittavilla oli 70.2 ± 7.9 ja naistutkittavilla 60.4 ± 6.6 kg. Tutkimukseen sisältyi vesijuoksutekniikan opetuskerta ja kaksi suoraa hapenottokyvyn testiä vesijuosten. Testeissä määritettiin maksimaaliset, kuormakohtaiset, aerobista sekä anaerobista kynnystä vastaavat sykkeet, hapenoton arvot ja veren laktaattipitoisuudet. Kynnysten määrittäminen perustui KLab-ohjelmaan. Hermolihasjärjestelmän väsymistä tutkittiin ennen ja jälkeen vesijuoksutestin suoritetuilla kevennyshypyillä. Tulokset. Tutkittavien maksimitulokset olivat jokaisen muuttujan osalta toistettavia. Ensimmäisellä ja toisella testikerralla tulokset olivat HRmax 177 ± 12 ja 176 ± 11 bpm (r=0.94, p ≤0.001); VO2max 56.7 ± 8.1 ja 56.3 ± 8.3 ml/kg/min (r=0.90, p ≤0.001), Lacmax 8.5 ± 2.5 ja 9.0 ± 2.6 mmol/l (r=0.75, p ≤0.01). Testiä kuormakohtaisesti katsottaessa tilastollisesti merkitsevää eroa testien välillä tapahtui ainoastaan VO2 osalta ensimmäisellä kahdella kuormalla parittaisen t-testin mukaan. Sisäkorrelaatiokertoimen (ICC) korrelaatiot olivat keskimäärin sykkeille (0.847), hapenotolle (0.868) ja laktaatille (0.747). Yksilön sisäinen vaihtelu oli variaatiokertoimen (CV) mukaan sykkeelle 1.6–6.9, hapenotolle 2.4–10.1 ja laktaatille 11.1–22.6 %. Kevennyshyppyjen muutosprosentit olivat koko otoksessa -2.0 ± 8.7 ja -4.1 ± 7.3 % (r=0.774, p <0.01). Pohdinta ja johtopäätökset. Syke ja hapenotto olivat testikertojen välillä toistettavia ja yksilön sisäinen vaihtelu näiden muuttujien osalta oli vähäistä. Laktaatissa yksilön sisäinen vaihtelu oli suurta, mutta testien välinen toistettavuus oli testissä paikoitellen hyvää. Syke on luotettava menetelmä vesijuoksurasituksen seuraamista varten. Laktaatin seuraamisessa tuloksiin tulee suhtautua varauksella. Hermolihasjärjestelmän väsymystä tapahtui koko otosta katsottaessa, mutta sukupuolten välillä oli eroja. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan suositella vesijuoksutekniikkaa suurilla liikelaajuuksilla. Suora hapenottokyvyn testi vesijuosten voisi toimia tulevaisuudessa kestävyysominaisuuksien vaihtoehtoisena testimuotona. Lisää tutkimusnäyttöä tarvitaan vesijuoksuharjoittelun vaikutuksista.