Lapsinäkökulmainen tutkimus varhaiskasvatuksen laatutekijöistä
Abstract
Tämän tutkimuksen tehtävänä oli selvittää mitkä tekijät ovat varhaiskasvatuksen
laatua lasten näkökulmasta. Tätä tutkittiin selvittämällä lapsille merkityksellisiä
asioita varhaiskasvatuksen arjessa. Lisäksi tutkimuksen tehtävänä oli tuottaa
tietoa siitä, miten lapsilta on ylipäätään mahdollista saada merkityksellistä
tutkimustietoa.
Tutkimuksemme on laadullinen ja perustuu etnografiseen
tutkimusotteeseen. Aineistonkeruumenetelminä olemme käyttäneet lasten
havainnointia ja sen pohjalta toteutettua teemoiteltua ryhmähaastattelua.
Informantteina tutkimuksessamme oli 42 lasta kolmesta eri päiväkodista,
kolmelta eri paikkakunnalta. Iältään lapset olivat 5–6-vuotiaita. Analyysi on
suoritettu etnografiselle tutkimukselle tyypillisesti aineistolähtöisesti.
Tutkimuksessamme selvisi, että lasten näkökulmasta varhaiskasvatuksen
laatua ovat monipuolinen ja turvallinen oppimisympäristö, mahdollisuus
leikkiin ja vertaisryhmässä toimimiseen, aikuisen läsnäolo ja vuorovaikutus
aikuisen kanssa, lasten mahdollisuus osallisuuteen ja oppimiseen sekä perheen
ja kodin näkyminen varhaiskasvatuksen arjessa. Lisäksi tutkimuksemme
perusteella voidaan todeta, että lapsinäkökulmainen tutkimus vaatii eri
tiedonhankintamenetelmien yhdistelemistä ja huolellista pohdintaa.
Tutkimuksemme perusteella voidaan päätellä, että lasten näkemykset siitä,
mikä on laatua vastaavat vain osittain olemassa olevia, asiantuntijalähtöisesti
laadittuja laadunarviointimalleja. Tarvitaan lisää lasten tuottamaa
tutkimustietoa siitä, mikä heille on merkityksellistä varhaiskasvatuksessa ja mitä
tekijöitä laadukas varhaiskasvatus sisältää. Lisäksi on tarpeen kehittää
menetelmiä, joilla lasten näkökulma saataisiin mahdollisimman aidosti esille.
Main Authors
Format
Theses
Master thesis
Published
2017
Subjects
The permanent address of the publication
https://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201705302574Käytä tätä linkitykseen.
Language
Finnish